Sparta ja BK-46 metsästävät tärkeitä pisteitä

SM-sarjan runkosarjan sijoituksia aletaan ratkoa toden teolla ja keskiviikkona Pirkkolassa pelattava Sparta – BK-46 on tämän kannalta hyvin tärkeä ottelu. Joukkueita erottaa koitokseen lähdettäessä kolme sijaa ja nelj pistettä sarjataulukossa.

Lokakuussa vastaavassa kamppailussa joukkueet pelasivat edelleen kauden ainoan tasapelin koko SM-liigassa, kun loppunumerot taululla olivat 29-29. Joulukuussa Karjaalla BK oli kuitenkin selkeästi vahvempi ja vei kohtaamisen nimiinsä lukemin 29-18.


Käsipalloliiton tukijat

Spartan vire ei ole ollut kaikkineen kovin kaksinen, sillä joulukuun alun Atlas-voiton jälkeen joukkue on onnistunut kaatamaan vain jumboryhmä ÅIFK:n. Edellinen ottelu Dickeniä vastaan antoi kuitenkin uskoa paremmasta, sillä Sparta piti paikallisvastustajaansa varsin lujilla.

BK sen sijaan on kolmessa edellisessä ottelussaan napsinut kaksi voittoa. Ensin kaatui KyIF ja viimeksi ÅIFK – tosin molemmat voitot tulivat kotihallissa Karjaalla.

Ottelu Pirkkolassa alkaa keskiviikkona kello 19.15.