Atlas otti komean voiton Dickenistä

Viikon yllätystuloksesta SM-sarjassa vastasi Atlas, joka kaatoi torstaina Myyrmäessä edellisottelussaan kärkijoukkue HIFK:n kukistaneen sarjakakkonen Dickenin. Loppunumerot kirjattiin käytännössä läpi ottelun johtaneiden vantaalaisten hyväksi 24-21.

Tasaisen alun jälkeen Atlas nykäisi numerot 3-3:sta 8-3:een ja tämä ero muodostui lopulta ratkaisevaksi. Ero kasvoi vielä tasaisesti taukoa kohden ja ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen Myyrmäen urheilutalon taululla komeilivat yllätysnumerot 15-8.

Dicken tuli toiseen erään vahvasti ja kavensi eron nopeasti neljään maaliin. Tämän jälkeen Atlas terästäytyi jälleen, eikä Dicken päässyt enää lähemmäs. Parhaimmillaan Atlas johti pariinkin otteeseen jo seitsemällä maalilla ja Dicken pääsi vasta lopussa hiukan kaunistelemaan lukemia, mutta ei pystynyt tosissaan enää taistelemaan voitosta.

Dickenin valmentaja Jani Vaskola heitti hiukan kiertotietä tunnustuksen vastustajalle.

– Ilmeisesti halusimme meidän peliesityksellä auttaa Atlasta play off-peleihin. Ainakin tämän päivän esityksellä Atlas on sinne paikkansa ansainnut, Vaskola täräytti.

Atlas-valmentajan Kari-Petri Kallion oli vahvan esityksen myötä helppo hymyillä – play offsejakin kenties ajatellen.

– Meillä oli älyttömän hyvä puolustus, jota kautta myös maalivahtipeli oli onnistunutta. Hyökkäyksessä pelasimme maltilla koko ensimmäisen puoliajan ja toistakin tarvittavat minuutit.

Atlaksen ykkössyömähammas oli jälleen kerran Anna Jauhiainen, joka hänkin kiitteli koko joukkueen esitystä.

– Tulimme peliin hyvällä asenteella. Puolustus oli hyvä ja Jippe onnistui maalissa. Hyökkäys onnistui kaikkia Dickenin tänään käyttämiä puolustusmuotoja vastaan ja laitoimme paikoista pallot sisään, Jauhiainen kiteytti ratkaisun avaimet.

Atlas – Dicken 24-21 (15-8)

Yleisömäärä: 70

Maalintekijät:
Atlas: Ahovaara Tiina 2, Kunttu Anna-Maria 1, Helaskoski Kristiina 3, Pihlström Anu 4, Lyytinen Johanna 4, Sarelin Nina 3, Jauhiainen Anna 7
Dicken: Lindahl Anna 4, Pitkäjärvi Pia-Stina 1 Riksman Anu 2, Näräkkä Annika 2, Ahlroth Alexandra 1, Böckelman Carolina 2, Lindholm Anna 9

Varoitukset:
Atlas: Pihlström Anu, Sarelin Nina, Jauhiainen Anna
Dicken: Pitkäjärvi Pia-Stina, Lillqvist Betina, Böckelman Carolina

Ulosajot:
Atlas: Högbacka Emmi, Jauhiainen Anna, Heerman Nea
Dicken: Pitkäjärvi Pia-Stina Näräkkä Annika, Lindholm Anna

LähiTapiola-tähdet:
* Peltonen Johanna (Atlas)
** Lindholm Anna (Dicken)
*** Jauhiainen Anna (Atlas)


Käsipalloliiton tukijat