Sparta ja BK-46 avaavat uuden vuoden sunnuntaina

Sarjataulukon kolmonen Sparta saa sunnuntaina vieraakseen pari pykälää alempana taulukossa majailevan BK-46:n. Ottelu on kummallekin ensimmäinen alkaneen vuoden puolella.

Sparta päätti syksyn komeaan voittoon kärkijoukkue Dickenistä ja pienen alun hakemisen jälkeen syksy sujui muutenkin mallikkaasti.

– Syksy alkoi pahaenteisesti kolmen tappion suoralla, mutta sen jälkeen on menty mukavasti myötätuuleen. Syksyllä tuli pari yllättävää pistemenetystä, mutta ne pystyttiin paikkaamaan ottamalla pisteet pois HIFK:lta ja Dickeniltä. Tilastollisesti meillä on sarjan 2. paras puolustus sekä 3. paras hyökkäyspeli, joten olemme sarjassa ihan oikealla paikalla sijalla 3., Spartan päävalmentaja Jani Vaskola kertasi syksyä seuran verkkosivuilla.

Spartan edellinen pistemenetys tuli joulukuun alussa juuri BK-46:tta vastaan, kun pisteet jaettiin Karjaalla. BK on Spartan tavoin parantanut kauden edetessä ja on jo 98 maalia heittäneen Pamela Degermanin johdolla erityisesti hyökkäyspäässä vahva.

BK horjutti syksyn viimeisessä ottelussaan toden teolla saman viikon lopulla cup-mestaruutta juhlinutta HIFK:ta ja ammentaa tästä uskoa kevääseen.

– Myös jatkossa tulemme taistelemaan alusta loppuun, päävalmentaja Thomas Holmberg vakuutti Västra Nylandille.

Kumpikin luonnollisesti hakee paikkaa runkosarjan neljän parhaan joukossa.

– Laskennallisesti jaossa on 20 pistettä ja piste per peli riittänee play-off paikkaan. Viisi voittoa pitäisi siis vielä kaivaa minimissään sarjassa. Lähdemme kuitenkin voittamaan kaikkia otteluita ja sitä kautta haastamaan play-off -peleissä muita stadilaisia, Vaskola laskee.

Ottelu Pirkkolassa alkaa sunnuntaina kello 14.30.

0 Vastaukset

Jätä kommentti

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *