SIF haki tärkeän voiton Spartasta

SIF otti yhä tukevamman otteen paikasta runkosarjan neljän parhaan joukossa kaatamalla keskiviikkona vieraskentällä Spartan kolmella maalilla.

SIF aloitti ottelun erittäin vahvasti ja karkasi jo 2-8-johtoon. Sparta sai sen jälkeen juonesta kiinni ja kuroi eron kolmeen maaliin, kunnes SIF lisäsi kaulaa uudestaan tauon kynnyksellä.

Toisella puoliajalla Sparta nousi nopeassa tahdissa lähemmäs vieraitaan, mutta ei pystynyt kuromaan eroa kokonaan umpeen. SIF piti tiukasti kiinni johtoasemastaan loppuun saakka ja pääsi kotimatkalle kaksi arvokasta pistettä mukanaan.

Kotijoukkue Spartan päävalmentaja Jani Vaskola antoi siipirikkoiselle joukkueelleen tunnustuksen hyvästä taistelusta.

– Alussa emme päässeet peliin kiinni. Meiltä puuttui kahdeksan pelaajaa ringistä, joten pelaajat säästivät vähän turhaan itseään alussa. Pienestä ryhmästä huolimatta taistelimme todella hyvän pelin. Meillä oli voiton avaimet, mutta aika loppui kesken, Vaskola ynnäsi.

– Toisella puoliajalla meillä oli todella rautainen puolustus, pelaajat uhrautuivat.

SIF-luotsi Jan Hagman oli samoilla linjoilla – ja huojentunut johdon kestettyä loppuun.

– Tiukaksi meni. Sparta muutti toisella puoliajalla puolustusta ja tsemppasi tosi hyvin, mutta onneksi saimme vielä maaleja. Tämä oli meille tärkeä voitto, Hagman sanoi.

Ottelun vakuuttavin pelaaja SIF:n Ellen Voutilainen piti ottelua kokonaisuutena hyvänä.

– Hyvä matsi. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä vakuuttava, mutta toisen puoliajan alussa jäimme seisomaan. Onneksi saimme kuitenkin pidettyä hyvän vireen. Tämä oli joukkueelta hyvä panos, tsemppasimme hyvin.

Sparta – SIF 22-25 (8-14)

Yleisömäärä: 92

Erotuomarit: Leandersson Jan-Erik, Lindroos Mikael

Maalintekijät:
Sparta: Sara Jäntti 6, Ella Holopainen 6, Raita Heiskanen 3, Linda Ratilainen 3, Anu Riksman 2, Anniina Nyholm 1, Petra Gostowski 1
SIF; Maria Jukola 7, Ellen Voutilainen 7, Madeline Lindholm 7, Aino Pietiläinen 3, Sanni Skoglund 1

Varoitukset:
Sparta: Holopainen Ella, Nyholm Anniina, Riksman Anu
SIF: Tallqvist Janica, Perovuo Emmi, Jukola Maria

Ulosajot:
Sparta: Nyholm Anniina, Holopainen Ella 2
SIF: Weurlander Anna-Mi, Perovuo Emmi, Koljonen Emmi, Skoglund Sanni

LähiTapiola-tähdet:
*** Ellen Voutilainen, SIF
** Sara Jäntti, Sparta
* Maria Jukola, SIF


Käsipalloliiton tukijat
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *