Dicken tarrasi kiinni finaalipaikkaan

ÅIFK pisti Dickenille tiukasti kampoihin, mutta Dicken otti ottelusarjan toisen voittonsa ja on voiton päässä finaalipaikasta.

ÅIFK ei antanut Dickenille mitään ilmaiseksi, vaan pisti vieraansa tekemään täyden päivätyön pisteiden eteen. ÅIFK aloitti ottelun vahvasti, mutta Dicken pääsi peliin paremmin mukaan ja tauolle mentäessä Dicken johti 18-15.

Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Dicken karkasi tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta tällä kertaa ÅIFK ei hellittänyt otettaan, vaan Dicken joutui todella tiukoille. Lopulta Dickenin rutiini oli kuitenkin kovempi ja se nappasi 29-26 (18-15)-voiton.

ÅIFK:n päävalmentaja Besim Qerimi oli suhteellisen tyytyväinen joukkueensa esitykseen tappiosta huolimatta.

– Ekalla puoliajalla tehtiin liikaa teknisiä virheitä. Alkupeli oli hyvä mutta heidän 4-2 -puolustus tuotti ongelmia. Loppupuolella päästiin taas peliin. Nuorelta joukkueelta ihan hyvä peli, Qerimi totesi.

Dickenin päävalmentaja Thomas Hivert myönsi, ettei voitto tullut helpolla.

– Tiesimme tästä tulevan taistelu. Emme voi missata ottelun alkua, joten se teki pelimme vaikeaksi.

Ottelun parhaana palkittu Dickenin Alexandra Ahlroth oli tyytyväinen, että joukkue pystyi nousemaan vaikean alun jälkeen.

– Aika kaksijakoinen peli. Tosi huono alku, mutta saatiin kirittyä. Tärkeät pisteet kotiin, huonolla pelillä muutoin oltaisiin hävitty.

ÅIFK-Dicken 26-29 (15-18)
Maalintekijät
ÅIFK: Norrgrann Ellen 9, Symes Elin 4, Skön Emilia 3, Sjöblom Malin 2, Harri Anna 2, Ahlbäck Antonia 2, Symes Julia 1, Dahl Emilia            1
Dicken: Ahlroth Alexandra 6, Böckelman Carolina 5, Lindholm Anna 4, Lillqvist Betina 4, Gammals Jessika 3, Lindahl Anna 2, Salokivi Tove 1, Näräkkä Annika 1, Nylund Karolina 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Ahlroth Alexandra Dicken 3
Lillqvist Betina Dicken 2
Back Linnéa ÅIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
ÅIFK: Harri Anna 1 x 2 min, Skön Emilia 1 x 2 min
Dicken: Gammals Jessika 1 x 2 min, Genberg Martina 1 x 2 min, Salokivi Tove 2 x 2 min

Erotuomarit: Tuomi Markku – Nieminen Harri

Yleisöä: 149

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla

Käsipalloliiton tukijat
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *