Dicken selkeään voittoon Spartasta

Dicken varmisteli runkosarjan ykkössijaansa kaatamalla lauantaina paikallisvastustajansa Spartan lopulta selkein lukemin.

Dicken tuli otteluun terävästi ja käänsi Spartan avausmaalin jälkeen tilanteen edukseen lukemin 1-5. Sparta ei kuitenkaan päästänyt Dickeniä karkuun, vaan peli tasaantui. Vielä kahdeksan minuuttia ennen taukoa eroa oli vain kaksi maalia, mutta tästä Dicken nykäisi taukojohtonsa kuuteen osumaan.

Toisella puoliajalla ero pysytteli samoissa lukemissa, kunnes jakson puolivälin jälkeen Dicken alkoi hivuttautua pidemmälle karkuun. Sparta ei enää löytänyt lääkkeitä tähän ja Dicken eteni lopulta selkään voittoon.

Spartan päävalmentaja Jani Vaskola myönsi, että pientä hiomista tarvitaan pelaajamuutosten myötä.

– Meidän pitää rakentaa puolustustamme uusiksi tukemaan maalivahtiemme vahvuuksia, Vaskola totesi.

– Katseemme on jo ensi viikon BK-46-pelissä, voitto sieltä, niin olemme playoffseissa.

Dickenin valmentaja Thomas Hivert iloitsi ennen kaikkea runkosarjan voiton varmistumisesta.

– Olemme ensimmäisiä sarjassa ja saimme kaksi pistettä, se on oleellista. Annan loukkaantuminen huolestuttaa loppupelien kannalta, Hivert harmitteli Anna Lindahlin kohtaloa.

Ottelun vakuuttavin pelaaja Betina Lillqvist muistutti myös Dickenin saaneen revanssin Spartasta.

– Lähdimme voittamaan tätä peliä, sillä hävisimme edellisessä kohtaamisessa. Pelimme oli vähän sekavaa välillä, mutta saimme lisätsemppiä Annan loukkaantumisesta ja voitimme pelin. Se on tärkeintä.

Sparta – Dicken 18-30 (8-14)

Yleisömäärä: 95

Erotuomarit: Harri Nieminen, Markku Tuomi

Maalintekijät:
Sparta: Inka Jäntti 5, Raita Heiskanen 5, Anu Riksman 3, Sara Jäntti 2, Anniina Nyholm 2, Petra Gostowski 1
Dicken: Tove Salokivi 8, Betina Lillqvist 7, Martina Gernberg 6, Kiira Kankainen 5, Anna Lindahl 1, Annika Näräkkä 1, Alexandra Ahlroth 1, Karolina Nylynd 1

Varoitukset:
Sparta: Anu Riksman, Anniina Nyholm, Erika Tanner
Dicken: Tove Salokivi, Betina Lillqvist, Jessika Gammals, Thomas Hivert

Ulosajot ja sulkemiset:
Sparta: Anu Riksman, Anniika Nyholm, Linda Melanen, Ella Holopainen (sulkeminen)
Dicken: Tove Salokivi, Alexandra Ahlroth, Carolina Böckelman

LähiTapiola- tähdet:
*** Betina Lillqvist, Dicken
** Tove Salokivi, Dicken
* Raita Heiskanen, Sparta

 

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla

Käsipalloliiton tukijat
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *