Kohti välieriä: HIFK – SIF

Runkosarjan ja myös ylemmän jatkosarjan kakkonen ja kolmonen HIFK ja SIF ratkovat välierissä kauden 2016-17 SM-sarjan toisen finaalipaikan kohtalon.

HIFK vei molemmat runkosarjakohtaamiset nimiinsä selvällä erolla samoin kuin kotiottelunsa ylemmässä jatkosarjassa. SIF osoitti kuitenkin valmiutensa haastaa helsinkiläiset venymällä ylemmän jatkosarjan kotiottelussaan pistejakoon.

SIF haki välieräpaikan pudottamalla GrIFK:n puolivälierissä suoraan voitoin 2-0. Kumpaakin ottelua leimasi SIF:n erittäin tiivis puolustus ja tähän siuntiolaiset nojaavat myös välierissä.

– Meillä on hyvä puolustus, sitä hyödynnetään myös välierissä ja hyökkäyspeli pitää sen lisäksi saada paremmaksi. HIFK:lla kaikki pelaajat ovat hyviä, joten turha lähteä keskittymään yksittäisiin pelaajiin, SIF:n Aino Pietilainen linjaa.

Myös päävalmentaja Harry Wikström uskoo menestyksen tulevan puolustuksen kautta.

– Hyvällä ja liikkuvalla puolustuksella lähdetään horjuttamaan HIFK:ta ja jos jonkun nopean hyökkäyksenkin saisi, Wikström heitti toiveena.

HIFK on saanut valmistautua välieriin rauhassa selvitettyään tiensä suoraan neljän parhaan joukkoon. HIFK:n Ida Väyrynen ei näe taukoa mitenkään ongelmana.

– Pitää vain panostaa kovempaa harjoituksiin, kun ei ole pelejä ja pitää siellä virettä yllä, Väyrynen toteaa.

– Joka peliin lähdemme täysillä ja pelaamme niin hyvin kuin pystymme ja voitamme välierät sitä kautta. Toivon että välieräsarja menee jo kolmessa pelissä poikki.

HIFK:n päävalmentaja Björn Nylundin mukaan välierien alla on pyritty ajamaan sisään hiukan uusia kuvioitakin.

– Saammeko tauon aikana harjoittelemamme asiat mukaan peleihin, sen näemme sitten kun välierät alkavat.

Loukkaantumistilanteesta kertoessaan kumpikin päävalmentaja pitää kielen keskellä suuta.

– Ilman loukkaantumisia tuskin kautta selvitään koskaan, mutta nyt pelaajia on palaamassa riviin ja näyttää aika hyvältä sen osalta, Nylund sanoo.

– Muutama pelaaja on vähän huonossa hapessa ja muutama 50-50 –tilanteessa välieriä ajatellen, Wikström puolestaan muotoilee.

Kaksikko kohtasi välierissä myös viime kaudella ja tuolloin HIFK oli vahvempi otteluvoitoin 3-1.

Välieräsarja käynnistyy Helsingin Urheilutalolla lauantaina 1.4. ja finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

0 Vastaukset

Jätä kommentti

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *