Runkosarjassa pelit käyvät vähiin

Viikonvaihteessa pelataan neljä ottelua ja viikon kuluttua on päätöskierroksen vuoro.

Tahrattomasti kotiareenallaan esiintynyt BK-46 on sarjan jaetulla kärkisijalla ja haluaa varmasti venyttää kotivoittojensa putkea, kun vieraaksi saapuu lauantaina sarjanelonen Dicken Helsingistä.

Kotijoukkue on maistanut tappiota tällä kaudella ainoastaan kahdesti, avauskierroksella GrIFK:n vieraana ja hieman yllättäen kuukausi sitten Siuntiossa. Panoksena lauantain kotipelissä on mahdollinen kotietu välieriin, mikäli joukkue selvittää tiensä sinne asti.

Dickenin kausi on kulkenut selkeissä merkeissä, Lauttasaarelaiset eivät ole pystyneet kertaakaan kaatamaan kolmea edellä menevää joukkuetta, eikä takana oleville ole kärsitty pistemenetyksiä. Nelospaikka runkosarjassa on varmistettu hyvissä ajoin. Lauantaina olisi tarjolla hämmentäjän ja kiusaajan rooli, nappaamalla Karjaalta jotain kotiintuomisia. Henkisellä puolella merkitys voisi olla arvaamattoman suuri, jos joku vahvimmista mitalikandidaateista kaatuisi edes kerran.

– Videolta olemme analysoineet Karjaan systemaattisen ajopelin eri osa-alueet ja pyrkineet löytämään ratkaisuja näiden purkamiseen. Tämän lisäksi heidän puolustuspelin heikkouksia on kartoitettu ja näihin heikkouksiin pyrimme löytämään erilaisia tapoja luoda painetta, Jani Vaskola kertoo.

Marraskuun kohtaamisessa Pirkkolassa peli näytti puoliajalla jo selvältä, kun BK-46 marssi pukusuojaan seitsemän maalin taukojohdossa. Dicken kuitenkin latasi kaiken peliin ja nousi viimeisillä minuuteilla taistelemaan jopa voitosta. Ottelu päättyi lopulta vieraiden voittoon maalein 33-35(15-22).

Viikonlopun ottelut
la 16.02. klo 16:oo SISU Areena, BK-46 – Dicken
la 16.02. klo 16:30 Kirkkonummen Halli, KyIF – Sparta
su 17.02. klo 15:oo Samppalinnan Palloiluhalli, ÅIFK – HIFK
su 17.02. klo 16:oo Siuntion Palloiluhalli, SIF – GrIFK

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!