Välieräpelit jatkuvat

Pystyykö Dicken pitämään kiinni saavuttamastaan kotiedusta?

Kauden ehdottomasti tärkein peli molemmille, kun Dicken ja GrIFK kohtaavat toisensa Pirkkolan hallissa tiistaina. Dicken varasti ensimmäisessä ottelussa itselleen kotiedun lyömällä runkosarjavoittajan, huikeiden vaiheiden jälkeen maalein 25-28 (12-14).

Mikään ei tietenkään ratkea vielä toisessakaan pelissä, mutta lopputulos saattaa olla suuntaa antava välieräsarjan jatkoa ajatellen.  Vierailla ei taatusti ole varaa antaa kovakuntoiselle Dickenille kolmea ottelupalloa sarjan katkaisemiseen.

Joukkueiden kohdatessa helsingissä tammikkuussa, oli GrIFK vahvempi maalein 33-35(13-21). Dicken porskuttaa kuitenkin tällä hetkellä kymmenen pelin voittoputkessa, kun runkosarjassa ajoittain vuotanut puolustuspää on saatu kevään ratkaisuhetkillä tilkittyä. Sparta onnistui puolivälierissä, kolmessa pelissä yhteensä, ainoastaan 55 kertaa maalinteossa. GrIFK:kin jäi ensimmäistä kertaa keskiviikon välierässä alle kolmenkymmenen maalin Dickeniä vastaan tällä kaudella.

Molemmilla on loistoveskareita vaikka muille jakaa ja hyökkäyspeli on iloista ja vauhdikasta. Pienten marginaalien pudotuspelisarjoissa ratkaisuksi nouseekin usein henkinen kovuus. Sarja jatkuu ilman välipäivää jo keskiviikkona.

 

ti. 02.04.  klo 19:45 Pirkkolan Palloiluhalli, Dicken – GrIFK

ke. 03.04. klo 19:oo Kauniaisten Palloiluhalli, GrIFK – Dicken

ke 03.04. klo 19:3o Helsingin Urheilutalo, HIFK – BK-46

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!