Välierävaihe käyntiin keskiviikkona

Paikka finaaleihin aukeaa kolmella voitolla.

Naisten välieräsarjat GrIFK- Dicken ja HIFK – BK-46 käynnistyvät keskiviikkona 27.03. runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen kotikentällä. Seuraavat ottelut pelataan pääsiäispyhien jälkeen ja paikka finaaleihin aukeaa kolmella voitolla.

 GrIFK (1) – Dicken (4)

Kahden vauhdikkaan ja offensiivisen joukkueen kohtaaminen, on ennakkoasetelmiltaan herkullinen. Sekä pelaajat, että valmentajat tuntevat toisensa läpikotaisin. Muutama kausi takaperin pelaajat harjoittelivat ja pelasivat yhdessä, kunnes Dicken nousi SM-sarjaan.

GrIFK voitti runkosarjan kummatkin kohtaamiset, mutta voittomarginaalin ollessa viisitoista maalia syksyllä (32-17), oli se tammikuussa enää kahden osuman verran (33-35). Ottelusarjasta on lupa odottaa tasainen ja pitkä, jossa marginaalit ovat pienet ja voimasuhteet heittelevät ottelusta toiseen. Molemmat osaavat hyökätä, mutta se kumpi joukkueista saa puolustuksen tilkittyä on vahvoilla.

Puolivälieristä kummatkin selvittivät tiensä jatkoon puhtaasti otteluvoitoin 3-0, ilman suurempia vaikeuksia. Dicken on venyttänyt voittoputkensa yhdeksän ottelun mittaiseksi, GrIFK:n voittoputki on yhden pelin verran pidempi.

Tuttu väite kolmannen pelin tärkeydestä, on tässäkin ottelusarjassa tosi. Kolmas huhtikuuta Kauniaisissa pelattavan ottelun voittaja, kääntänee sarjan edukseen.

 

HIFK (2) – BK-46 (3)

Runkosarjakohtaamiset joukkueiden välillä päättyivat tasan kummankin juhliessa voittoa kotikentällään (27-23) ja (43-29), mutta nyt pelataan ainoastaan voitosta, ei pisteistä. Hallitsevalla mestarilla löytyy kokemusta kevään ratkaisupeleistä ja otteet yleensä paranevat, kun mennään kohti mitalipelejä.

HIFK paketoi puolivälierissä SIF:n kesälomille näytöstyyliin, vaikka pelillisesti jäi vielä parannettavaa. BK-46 joutui taipumaan kerran vieraissa omalle vastustajalleen ÅIFK:lle.

Helsinkiläiset ovat piirun verran terävämpiä kentän kummassakin päädyssä ja ratkaisijoita löytyy laajalta rintamalta. BK-46:n mahdollisuudet lepäävät kotiotteluissa, mutta jatkoon mennäkseen karjaalaisten olisi napattava voitto kertaalleen myös Urheilutalolla. Kotikenttäetu on HIFK:lla mittava ja voittamisen kulttuuria löytyy roppakaupalla. Kestomenestyjä on lähellä finaalipaikkaa myös tänä keväänä.

[poll id=”5″]

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!