HIFK:n ja Atlaksen kohtaamisissa ei menneitä muistella

HIFK ja Atlas aloittavat SM-sarjan toisen finaalipaikan ratkomisen torstaina Helsingin Urheilutalolla välierien ensimmäisessä ottelussa. Runkosarjan ykkönen HIFK lähtee välieräsarjaan suosikkina, mutta ennakkoon yhtään ottelua ei ole voitettu tai hävitty.

HIFK_Atlas_logopariHIFK vei runkosarjassa kaikki kolme kohtaamista selkein lukemin. Atlas päätyi runkosarjassa kuitenkin lopulta sijalle neljä huikean loppukirinsä ansiosta. Tästä kertoo viimeisten ottelujen saldo: 7 voittoa, 1 tasapeli ja 1 tappio. HIFK saakin vastaansa erittäin nousukuntoisen joukkueen, jolla on hyvä henki päällä.

– Odotan mielenkiintoista sarjaa. Atlas on nostanut tasoaan keväällä, joukkueella on vahva puolustus ja se hyökkää nimenomaan joukkueensa, HIFK:n päävalmentaja Birgitta Lindholm ruotii vastustajaa.

Lindholmin ohella myös Atlaksen päävalmentaja Kari-Petri Kallio pitää puolustusta yhtenä joukkueen kulmakivistä.

– Omat vahvuudet ovat puolustuspelissä ja siinä että joukkueen pelin taso on noussut koko kauden ajan, Kallio sanoo.

– Vastustajan vahvuudet ovat puolestaan siinä että heillä ei ole heikkouksia.

Lindholm erittelee hiukan tarkemmin oman joukkueensa vahvuuksia.

– Kova puolustus ja nopea tempo ovat meidän vahvoja puoliamme.

Pitkä kausi näkyy myös siinä, että pelaajia putoaa väistämättä rivistä loukkaantumisten takia – näin myös sekä IFK:n että Atlaksen tapauksessa.

– Meillä on muutamia loukkaantumisia, mutta ne eivät ole mikään este pelin kulkemiselle, Lindholm kuittaa.

– Näyttää siltä että maalivahti Jonna Kullbergin pelit ovat tältä kaudelta ohi. Lisäksi pidempään poissa olleet Isa Jauhiainen ja Salla Holopainen ovat vielä loukkaantuneiden kirjoissa.. Muuten näyttäisi siltä että loput ovat enemmän tai vähemmän pelikuntoisten kirjoissa, Kallio puolestaan laskee.

Lähtökohdat ovat siis selvät: HIFK on suosikki, mutta ei ehkä ihan niin selvä suosikki kuin runkosarjan pohjalta voisi kuvitella.

– HIFK on ylivoimainen suosikki kaikilla mittareilla mitattuna. Silti matseista tulee erittäin tiukat ja jännittävät, Kallio sanoo.

– Ennakkoasetelmista huolimatta lähdemme täysillä voittamaan jokaista peliä.

Välieräsarjan avausottelu torstaina 3.4. kello 20.00 Helsingin Urheilutalolla.

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!