Kuuma kärkikamppailu HIFK-Dicken lauantaina

SM-sarjan kärkipään järjestystä laitetaan toden teolla kuosiinsa runkosarjan osalta, kun kärkikaksikko HIFK ja Dicken iskevät yhteen lauantaina viikonlopun ainoassa ottelussa. Sarjataulukossa joukkueita erottaa vain kaksi pistettä HIFK:n hyväksi, tosin Dicken on pelannut ottelun emäntiään enemmän.

Joukkueet kohtasivat lyhyen ajan sisällä marras-joulukuussa peräti kolmesti. Cupin tulikivenkatkuinen välierä jouduttiin ensin uusimaan ja pian perään edessä oli kohtaaminen SM-sarjassa. Pirkkolassa pelatussa kamppailussa HIFK oli niukasti vahvempi loppunumeroiden ollessa 28-31. Vielä tauolla tilanne oli tuolloin tasan 15-15.

HIFK on edennyt voitosta voittoon läpi koko kauden ja Dicken on myös kirjannut pelkkiä voittoja tuon HIFK-tappion jälkeen. Kuluvan vuoden puolella Dicken on parin murskavoiton ohella ollut pariin otteeseen suhteellisen tiukallakin, kun HIFK ei vuoden alkajaisiksi Spartasta haetun 38-29-voiton jälkeen ole jäänyt kertaakaan alle kymmenen maalin voittomarginaalin. Viimeksi kaatui SIF murskaluvuin 41-16.

Kentällä nähdään myös runsaasti tulivoimaa molemmissa joukkueissa. HIFK:n Linda Cainberg ja Dickenin Anna Lindholm ovat jo puhkaisseet sadan maalin rajan tällä kaudella. Hyvää tukea Cainberg saa ennen kaikkea Kathlen Axilta (77 maalia) ja Lindholm edellisessä kohtaamisessa kentän korkeimman maalimäärän – kahdeksan – heittäneeltä Anna Lindahlilta (90 maalia).

Dicken esittelee todennäköisesti ottelussa myös uuden pelaajan, sillä Portugalin maajoukkueen viivapelaaja Adriana Lage liittyi joukkueen riveihin alkuviikolla. Neljän kuukauden ajan Suomessa opiskeleva 21-vuotias Lage on seuran verkkosivujen mukaan jo muutaman treenin sisällä sopeutunut hyvin ryhmään ja ymmärtää hyvin treenien sisällön sekä pysyy pelivauhdissa mukana.

Tiedossa on kotimaista naisten käsipalloilua parhaimmillaan ja huippuottelun lisäksi lauantaina pääsee tukemaan hyvää tarkoitusta, sillä HIFK lahjoittaa ottelun pääsylipputulot kokonaisuudessaan Uuden Lastensairaalan hyväksi.

Ottelu Helsingin Urheilutalolla alkaa lauantaina kello 15.30.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!