Puolivälierät käyntiin perjantaina

Viimeiset pölyt runkosarjan ratkaisujen jäljiltä ovat tuskin ehtineet laskeutua, kun playoffs-kamppailut SM-sarjassa jo käynnistyvät. Puolivälierien avausottelut SIF – KyIF ja Atlas – BK-46 pelataan jo perjantaina. Edessä on kaksi ennakkoon tiukkaa ottelusarjaa.

SIF nappasi runkosarjassa selvällä erolla kolmannen sijan ja KyIF sai puolestaan jännittää loppuun saakka kuudetta sijaansa, joten ennakkoon siuntiolaiset lähtevät puolivälieräkoitoksiin suosikkina.

KyIF onnistui kuitenkin kaatamaan SIF:n runkosarjassa kertaalleen ja kaksikon kohtaamisissa nähtiin sellainenkin merkillisyys, että reilun kahden viikon välein KyIF ja SIF pelasivat ensin runkosarjan vähämaalisimman ottelun ja sen jälkeen runsasmaalisimman kamppailun.

Runkosarjassa:
13.10.2013 SIF – KyIF 25-23
09.02.2014 KyIF – SIF 16-14
27.02.2014 SIF – KyIF 42-26

SIF:
Tehdyt maalit / ottelu: 28,0
Päästetyt maalit / ottelu: 26,4

KyIF:
Tehdyt maalit / ottelu: 22,9
Päästetyt maalit / ottelu: 29,8

Atlaksen ja BK-46:n kohtaaminen puolivälierissä ratkesi jo ennen runkosarjan päätöstä, mutta kotiedun Atlas nappasi vasta päätöskierroksella. Vahvasti alkukevään pelanneet vantaalaiset kuittasivat syksyllä BK:lle kärsimänsä tappion kahdella voitolla kuluvan vuoden puolella.

Suurta ennakkosuosikkia ottelupariin on vaikea nimetä. Keskinäiset ottelut runkosarjassa olivat siis Atlaksen eduksi, mutta kokonaistilastoissa karjaalaiset olivat niukasti edellä.

Runkosarjassa:
08.11.2013 Atlas – BK-46 23-25
12.01.2014 BK-46 – Atlas 17-26
05.03.2014 Atlas – BK-46 22-18

Atlas:
Tehdyt maalit / ottelu: 22,1
Päästetyt maalit / ottelu: 26,1

BK-46:
Tehdyt maalit / ottelu: 24,2
Päästetyt maalit / ottelu: 25,9

SIF – KyIF Siuntiossa perjantaina 14.3. kello 19.15 ja Atlas – BK-46 Myyrmäessä kello 20.00.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!