SIF valmis haastamaan Dickenin

Dicken ja SIF kohtaavat SM-sarjan välierissä ja ensimmäisen kerran joukkueet iskevät yhteen torstaina Pirkkolassa. Runkosarjan kakkonen Dicken lähtee välieriin suosikkina, mutta siuntiolaiset uskovat vakaasti omiin mahdollisuuksiinsa.

Dicken_SIF_logopariDicken vei runkosarjan kohtaamisista nimiinsä kaksi kolmesta, mutta kauden avauskierroksella SIF oli vahvempi joukkueitten kohtaamisessa.

SIF:n päävalmentaja Marcus Sjöstedt uskoo, että Dicken pystytään pistämään vähintäänkin lujille.

– Odotan tiukkoja ja kovavauhtisia otteluita, Sjöstedt ennakoi.

– Meidän omat vahvuutemme ovat puolustuksessa ja asemapelissä. Dickenillä puolestaan on hyvät maalivahdit ja puolustus sekä heidän nopeat ja puolinopeat vastahyökkäyksensä ovat vaarallisia.

Kumpikin joukkue pääsee sikäli hyvistä asetelmista välieriin, että merkittäviä poissaoloja ei ole. Maajoukkueviikon jälkeen Dicken on päässyt kerran harjoittelemaan täydellä ryhmällä torstaita varten ja viimeistelee vielä ennen peliä tiettyjä pelillisiä taktiikoita. Pääpaino otteluissa tulee olemaan oman pelitavan pelaaminen, kova puolustuspeli ottelusta toiseen sekä reagointikyky suunnanmuutoksiin.

SIF:llakaan ei merkittäviä loukkaantumisia ole.

– Joitain pieniä kolhuja, mutta käytännössä kaikki ovat terveitä, Sjöstedt vahvistaa.

Joukkueet aloittavat urakkansa torstaina 3.4. kello 18.15 Pirkkolassa. Luvassa on kovaa taistelua paikasta finaalissa.

– Toivotaan paljon yleisöä otteluihin, Sjöstedt haastaa myös katsojat.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!