Karjaa

BK-46 kaatoi ÅIFK:n selvin lukemin

BK-46 otti komean voiton ÅIFK:sta SM-sarjan keskiviikon ottelussa. Emännät repivät jo taukoon mennessä kymmenen maalin kaulan ja kun eroa syntyi toisella puoliajalla saman verran lisää, kirjattiin loppunumerot BK:lle peräti maalein 35-15.

BK-46:n päävalmentaja Gustaf Ahlroosin oli selkeän voiton jälkeen helppo löytää positiivisia asioita joukkueensa pelistä.

– Minä oikein tyytyväinen kokonaispanokseen. Tytöt toteuttivat suunnitelman erittäin hyvin. Todisteena siitä on 35 tehtyä maalia, Ahlroos kiitteli.

Kokonaista 11 maalia Yvonne Westerholmin lailla – kumpikin vain neljä vähemmän kuin koko vastustajajoukkue yhteensä – heittänyt Pamela Degerman palkittiin ottelun vakuuttavimpana pelaajana. Kahden niukan tappion jälkeen täysi pistepotti maistui Degermanille.

– Ihanaa että vihdoinkin otettiin ensimmäiset kaksi pistettä. Nyt todellakin kaikki halusivat voittaa. Heti alusta oli asenne kohdallaan.

ÅIFK:n päävalmentaja Ulf Andersson sen sijaan ei juuri omiaan silitellyt. 20 maalin tappio kertoo siitä, että kovin moni asia ei sujunut suunnitellusti.

– Pelattiin suorastaan fantastisen huono ottelu puolustuksellisesti. Ainoastaan paikka paikoin onnistuttiin toisella jaksolla. Kaukoheitot toteutettiin huonolla prosentilla.

ÅIFK sai kaiken lisäksi mahdollisimman huonon startin illan koitokseen, kun joukkueen ykkösmaalivahti putosi rivistä ennen ottelun alkua.

– Ottelu alkoi huonosti kun Vanja [Radic] jo alkuverryttelyssä nyrjäytti nilkkansa, Andersson totesi.

BK-46 – ÅIFK 35 – 15 (16 – 6)

Maalit:
BK-46: Pamela Degerman 11, Linda Sjöblom 2, Sofie Lindholm 1, Yvonne Westerholm 11, Madeleine Kihlstedt 2, Annette Nyberg 1, Heidi Sjöberg 2, Ina Ahlroos 1, Josefin Aaltonen 2, Elin Sjölund 2,
ÅIFK: Maja Enholm 2, Anna Harri 4, Matilda Bäcklund 3, Emma Saarela 1, Amanda Pettersson 1, Fredrika Lagerbohm 3 Yleisö: 78 Ottelun Lähivakuutustähdet: 3 Pamela Degerman 2 Yvonne Westerholm 1 Sara Pollesello

Yleisöä: 78

Ottelun Lähivakuutustähdet:
3 Pamela Degerman
2 Yvonne Westerholm
1 Sara Pollesello

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!