Dicken haki selvän voiton SIF:sta

SM-sarjan kärkipään kamppailu SIF:n ja Dickenin välillä sujui melkoisen yksipuolisissa merkeissä, sillä vieraat ottivat tahtipuikon haltuunsa alusta saakka ja veivät lopulta voiton selkein numeroin 34-22.

Ensimmäisen vartin SIF pysyi vielä kohtuullisesti Dickenin kyydissä, mutta taukoon mennessä Dicken oli repinyt jo kahdeksan maalin johdon.

Toisella puoliajalla ero pysyi kymmenen maalin tuntumassa alusta loppuun saakka, eikä ottelun voittajasta enää viimeisellä 30-minuuttisella ollut varsinaisesti epäselvyyttä. Dickenin voiton myötä kärkikolmikko HIFK, Dicken ja SIF on nyt tasapisteissä, mutta ottelumäärät joukkueilla ovat erilaiset.

Dicken-leirissä ilahdutti ennen kaikkea vahva esitys raskaan ja tappiollisen Suomen Cupin finaaliviikonlopun jälkeen.

– Hyvin saimme koottua itsemme sunnuntai cup-semifinaalin jälkeen. Joukkueena onnistuimme tänään, ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu Anna Lindahl iloitsi.

– Meiltä onnistui kaikki. Hieno kasvojenpesu viime sunnuntain cup-ottelun jälkeen. Halusimme näyttää että osaamme pelata tätä peliä, riemuitsi myös Dicken-luotsi Jani Vaskola.

SIF-valmentaja Marcus Sjöstedt sen sijaan ei kovin positiivisin mielin ollut ottelun jälkeen.

– Kukaan pelaajistamme ei yltänyt omalle tasolleen tässä pelissä. Meillä oli liian paljon teknisiä virheitä sekä passiivista pelaamista sekä puolustus- että hyökkäyspäässä.

SIF – Dicken 22-34 (12-20)

Yleisömäärä: 143

Maalintekijät:
SIF: Linda Olin 7, Pernilla Karlsson 5, Emmi Perovuo 2, Madeleine Lindholm 2, Janica Tallqvist 2, Petra Nyman 1, Carolina Rehnberg 1, Carolina Roos 1, Sanna Ylipuranen 1
Dicken: Anna Lindahl 8, Anna Lindholm 7, Carolina Böckelman 6, Alexandra Ahlroth 5, Jessica Gammals 3, Alexandra Tallqvist 2, Karolina Nylund 1, Pia-Stina Pitkäjärvi 1, Linda Ratilainen 1

Varoitukset:
SIF: Pernilla Karlsson, Carolina Roos, Janica Tallqvist
Dicken: Pia-Stina Pitkäjärvi, Karolina Nylund, Carolina Böckelman, Jani Vaskola

Ulosajot:
SIF: Emmi Perovuo
Dicken: Pia-Stina Pitkäjärvi, Hanna-Kaisa Haatainen

LähiTapiola tähtipelaajat:
3 tähteä: Anna Lindahl. Dicken
2 tähteä : Emma-Lotta Nordström Dicken
1 tähti: Laura Laakso. SIF

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!