Dicken jätti Atlaksen vaille mahdollisuuksia

Dicken haki sunnuntaina naisten SM-sarjan ottelussa pisteet Myyrmäestä Atlakselta maalein 29-17. Ottelussa etenkin avauspuoliskolla pääosaan nousivat puolustukset, mutta lopulta Dicken karkasi 11 maalia heittäneen Anna Lindholmin johdolla omille teilleen.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan palkinnon vienyt Lindholm oli aiheesta tyytyväinen esitykseen.

– Oma pelini kulki todella hyvin ja onnistuin sekä laitaheitoissa sekä nopeissa, Lindholm kertasi.

– Ensimmäisellä puoliajalla joukkueemme teki paljon teknisiä virheitä mutta toisella puoliajalla saatiin kaikki kuntoon. Atlaksen Anna Jauhiainen oli vaarallinen ja häntä vastaan pitää parantaa puolustusta.

Dicken-luotsi Jani Vaskola antoi tunnustusta ennen kaikkea joukkueensa puolustuspelaamiselle.

– Ensimmäisen puoliajan puolustuspeli oli tosi hyvää meiltä, päästimme vain neljä pelitilannemaalia. Atlaksen keskipuolustus on todella kova,  joten sovimme että panostamme laitapeliin, joka onnistuikin odotetulla tavalla.

Kotijoukkueen valmentaja Kari-Petri Kallio näki tappiosta huolimatta hyviäkin merkkejä vantaalaisten otteissa.

– Puolustus oli hyvä ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliskolla alavedot menivät meille liian helposti sisään. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin tämä oli kauden paras peli puolustuksellisesti. Hyökkäystä pitää kuitenkin vielä kehittää.

– Lindholm oli tänään todella vakuuttava.

Atlas – Dicken 17 – 29 (5 – 10)  

Yleisöä: 86

Maalintekijät:
Atlas: Jauhiainen Anna 8, Sjölund Annika 4, Högbacka Emmi 1, Lindqvist Katja 1, Sarelin Nina 1, Martikainen Jenna 1, Jauhiainen Isa 1
Dicken: Lindholm Anna 11, Lindahl Anna 4, Riksman Anu 3, Nylund Karolina 3, Kankainen Kiira 2, Näräkkä Annika 2, Ahlroth Alexandra 2, Ratilainen Linda 1, Tallqvist Alexandra 1

Varoitukset:
Atlas: Helaskoski Kristiina 1, Jauhiainen Isa 1
Dicken: Kankainen Kiira 1, Näräkkä Annika 1, Gammals Jessika 1

Ulosajot:
Atlas: Sarelin Nina 1, Jauhiainen Anna 1
Dicken: Pitkäjärvi Pia-Stina 1, Ratilainen Linda 1, Nylund Karolina 1, Gammals Jessika 1

LähiTapiola-tähdet:
***Lindholm Anna (Dicken)
** Jauhiainen Anna (Atlas)
* Lindahl Anna (Dicken)

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!