HIFK vei ensimmäisen finaalin nimiinsä

SM-sarjan finaalien avausottelu kulki pitkälti runkosarjan voittaneen HIFK:n tahdittamana. Dicken tuli otteluun mukaan vahvasti lopussa, mutta kiri ei riittänyt ja HIFK vei ensimmäisen finaalin nimiinsä maalein 24-22.

HIFK tuli otteluun vahvasti ja karkasi kahdeksassa minuutissa 4-0-johtoon. Tämän jälkeen Dicken pääsi kuitenkin mukaan peliin ja ero pysyi kutakuinkin samana aina taukoon saakka. Ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen lukemat olivat 11-7.

Toisella puoliajalla HIFK hivuttautui vähitellen enemmän karkuun ja vielä 18 minuutin kohdalla ero oli seitsemän maalia. Tämän jälkeen Dicken nousi nopeassa tahdissa kahden maalin päähän ja voittaja oli vielä täysin avoinna. HIFK löysi kuitenkin rytmin uudestaan, tilkitsi puolustuksensa eikä päästänyt Dickeniä tuon lähemmäksi.

HIFK:n päävalmentaja Birgitta Lindholm oli kolmeen ensimmäiseen neljännekseen tyytyväinen.

– Ottelusarja saatiin käyntiin. Hyvää peliä 45 minuuttia. Sitten ruvettiin pelaamaan liikaa yksin ja Dicken pääsi nopeisiin. Nyt on 1-0 otteluissa ja tiistaina jatketaan, Lindholm totesi.

Ottelun vakuuttavin pelaaja oli HIFK-maalivahti Annika Lindström, joka oli tyytyväinen paitsi voittoon myös koko tapahtumaan.

– Huh, huh mikä peli. Tällaisia pelien pitääkin olla! Nämä ovat kauden hauskimpia pelejä, Lindström julisti.

– Samalla saatiin muistutus että sarja ei tule olemaan helppo.

Dickenin päävalmentaja Jani Vaskolaa jäi tappio tietysti harmittamaan, mutta aihetta uskolle jatkon suhteenkin avausottelusta irtosi.

– Voitettiin toinen puoliaika. Aiomme toistaa sen, Vaskola painotti.

– Nuorta joukkuetta jännitti kovasti, 34 ohiheittoa kertoo sen. Tästä tulee vielä pitkä finaalisarja.

HIFK – Dicken 24-22 (11-7)

Yleisömäärä: 384

Maalintekijät:
HIFK: Linda Cainberg 8, Victoria Berg 5, Annette Tallqvist 4, Lotta Kulju 2, Silja Borgarsdottir Sandelin 2, Ida Väyrynen 1, Annamaria Jääskeläinen 1, Kathleen Ax 1
Dicken: Anna Lindholm 6, Anna Lindahl 3, Pia-Stina Pitkäjärvi 3, Alexandra Ahlroth 3, Annika Näräkkä 2, Jessica Gammals 2, Anu Riksman 1, Carolina Böckelman 1, Karolina Nylund 1

Ottelun LähiTapiola-tähdet:
Annika Lindström, HIFK 3 tähteä
Anna Lindholm, Dicken 2 tähteä
Linda Cainberg, HIFK 1 tähti

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!