Dicken ja SIF neljännessä välierässä tiistaina

Dicken ja SIF jatkavat taisteluaan SM-sarjan finaalipaikasta tiistaina Pirkkolassa. SIF:n voitettua edellisen ottelun kotonaan Dicken johtaa nyt otteluvoitoin 2-1.

Dicken vei ensimmäisen välierän lopulta suhteellisen selvästi, mutta kaksi viimeisintä ottelua ovat olleet todellisia trillereitä. Dickenillä on edelleen etulyöntiasema, mutta välieräsarjan lopputuloksen ennustaminen on melkoista lottoa.

Läpi kauden suhteellisen vakiokokoonpanolla pelannut SIF on kärsinyt poissaoloista ennen kaikkea sairastumisten myötä pahimmalla mahdollisella hetkellä. Pääsiäistauko välieräsarjaan tulikin sikäli oivalliseen paikkaan siuntiolaisten kannalta.

– Moni pelaaja on joutunut uuteen rooliin, mutta toivottavasti saamme kaikki jatkossa mukaan, SIF-luotsi Marcus Sjöstedt totesi Västra Nylandille edellisen ottelun jälkeen.

Dicken oli edellisessä ottelussa jo hetken kiinni finaalipaikassa avattuaan ottelun Siuntiossa vahvasti. Päävalmentaja Jani Vaskola pitänee nyt huolen siitä, että ajatus ei karkaa yhtään pidemmälle kuin on tarkoitus.

– [Viimeksi] pelasimme huonosti, ehkä alku sujui liian helposti, Vaskola mietti.

Ottelu Pirkkolassa käynnistyy tiistaina kello 18.15.

Pelatut ottelut:
25.3. SIF – Dicken 17-24
31.3. Dicken – SIF 27-26
2.4. SIF – Dicken 20-19

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!