Sparta ja Dicken taistelevat Pirkkolan valtikasta

Pirkkolan valtikka on taas jaossa kun Sparta emännöi Dickeniä SM-sarjan ottelussa lauantaina. Edellisessä keskinäisessä ottelussa toinen puoliaika päättyi tasan, mutta hyvän ottelun ensimmäisen puoliajan johdosta Dicken otti voiton kotiin.

Tämän jälkeen Sparta on parantanut sarjassa otteitaan huomattavasti ja varsinkin ottelun alut ovat heiltä olleet terävämpiä kuin alkusyksystä. Sparta majailee tällä hetkellä sarjataulukossa muutaman pykälän alempana, mutta omaa peräti kolme maalintekijää maalipörssissä ennen ensimmäistäkään dickenitärtä.

Lisäksi Sparta on kaudella pannut ahtaalle sekä sarjakakkosen HIFK:n että sarjakolmosen Siuntion. Häviöt ovat tulleet viime hetkillä, joten Sparta on pystynyt varsin hyvään suoritukseen läpi ottelun. Joukkueella olikin jo kolmen ottelun voittoputki ennen viikonlopun Siuntio-peliä ja vain kahden maalin tappio oli osoitus joukkueen vaarallisuudesta kotikentällään.

Dicken puolestaan on puhtaalla pelillä sarjan kärjessä ja tavoitteena on lauantaina jatkaa tätä puhdasta sarjaa myös Spartan kustannuksella. Joukkueen terveystilanne on hyvä ja edellinen cup-puolivälierä BK-46:n kaatuessa vieraskentällä 18 maalin marginaalilla oli hyvä osoitus joukkueen tämän hetkisestä kunnosta.

Tavoitteena on Dickenin verkkosivujen mukaan Spartan kolmen parhaan maalintekijän ajaminen huonoihin ratkaisupaikkoihin ja heidän matalan puolustuksensa haastaminen jokaiselta paikalta. 60 minuutin paine vastustajaa kohti kummassakin päässä tulee olemaan avainsana ottelussa, lisäksi kovaa fyysistä kontaktia heti alkuminuuteista haetaan vastustajan horjuttamiseksi.

Edelliset yhdeksän keskinäistä ottelua ovat päätyneet Dickenin voittoon ja Spartan edellinen voitto Dickenistä on vuodelta 2011, joten ainakin nälkää katkaista tämä sarja kotijoukkueella riittänee. Toisaalta Dickenillä on vankka tahtotila saada täyden kympin voittorivi täyteen.

Ottelu Pirkkolassa alkaa lauantaina kello 13.45.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!