Dicken karkasi BK-46:lta nopeassa tahdissa

Dicken siirtyi puolivälieräsarjassa BK-46:tta vastaan 2-0-johtoon haettuaan selvän voiton torstaina Karjaan SISU Arenalta.

Dicken tuli heti ottelun alkuun räväkästi ja karkasi reilussa 13 minuutissa 8-2-johtoon, eikä kotijoukkue BK tuota eroa enää pystynyt kuromaan umpeen. Viittä maalia lähempänä emännät eivät tuon jälkeen käyneet ja taukoon mennessä ero oli kasvanut jo yhdeksään maaliin.

Toisella jaksolla ero kasvoi entisestään ja pian jakson puolivälin jälkeen Dickenin johto oli jo 15 maalia ja ottelu ratkennut. Loppuminuutit edettiin suhteellisen tasatahtia, eikä vierasvoitto ollut enää uhattuna.

Dickenillä on puolivälieräsarja  ensi kertaa katkolla sunnuntaina kotonaan Pirkkolassa.

BK-46:n valmentaja Risto Puputti valoi vielä uskoa seuraavaan koitokseen.

– 0-2 on ja sunnuntaina vaihdetaan kurssia, Puputti kaavaili

Dicken-valmentaja Jani Vaskola sen sijaan oli aivan päinvastaisissa mietteissä.

– Karjaalaiset voivat pikkuhiljaa ottaa grillin esiin, kesäloma lähestyy, Vaskola letkautti.

Ottelun vakuuttavin pelaaja Sofia Lindholm näki Dickenin pelanneen varsin vahvan ottelun kokonaisuutena.

– Puolustus oli hyvä ekalla puoliajalla. Saatiin Pamela (Degerman) kontrolliin ja se oli koko ottelun avain. Viimeisellä 20 minuutilla tehtiin turhia virheitä ja fokus vähän lipsahti, Lindholm analysoi.

2. puolivälierä:
BK-46 – Dicken 18-33 (7-16)

Dicken johtaa otteluvoitoin 2-0.

Yleisö: 72

Erotuomarit: Krister Illman – Tapani Kuri

Maalintekijät:
BK-46: Pamela Degerman 8, Jenny Löf 3, Sofia Silén 1, Madeleine Kihlstedt 1, Elin Löf 1, Annette Nyberg 2, Heidi Sjöberg 1, Emili Holmberg 1
Dicken: Anna Lindahl 4, Tove Salokivi 2, Annika Näräkkä 3, Betina Lillqvist 5, Alexandra Ahlroth 3, Karolina Nylund 4, Jessika Gammals 3, Martina Genberg 1, Anna Lindholm 3, Alexandra Karsten 1, Kiira Kankainen 4

Ulosajot:
BK-46: Jenny Löf 2min
Dicken: –

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Sofia Lindholm (Dicken)
** Anna Lindahl (Dicken)
* Betina Lillqvist (Dicken)

Seuraavat ottelut:
15.03. 12.30 Dicken – BK-46, Pirkkola
tarvittaessa:
18.03. 19.00 BK-46 – Dicken, SISU Arena
21.03. xx.xx Dicken – BK-46, Pirkkola

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!