Dicken nappasi kotiedun SIF:lta itselleen

Dicken vei nimiinsä SM-sarjan välierien ensimmäisen kohtaamisen SIF:aa vastaan haettuaan Siuntiosta voiton loppujen lopuksi varsin vakuuttavin numeroin.

Ottelun tärkeys näkyi alussa, sillä ensimmäistä maalia saatiin odottaa yli viisi minuuttia. Tämän jälkeen edettiin vierasjoukkue Dickenin hienoisessa komennossa, mutta mitään suurempaa eroa ei syntynyt ja tauolla Dicken johti yhdellä maalilla.

Toisen jakson alkua oli toisintoa ensimmäisestä: maalit olivat tiukalla ja Dicken piti johtoa niukasti hallussaan. Vielä vajaa kahdeksan minuuttia ennen loppua eroa vieraiden hyväksi oli vain kaksi maalia, mutta lopun Dicken hoiti näytöstyyliin ja venytti lukemat lopulta koko lailla selviksi.

Dicken-valmentaja Jani Vaskola oli aiheesta tyytyväinen ottelun jälkeen.

– Analysoimme hyvin SIF:aa videolta, minkä ansiosta meidän puolustus toimi. Pelasimme hyvin. Pisteet 1-0, Vaskola totesi.

SIF-luotsi Marcus Sjöstedt sen sijaan näki paljon varaa parantaa.

– Ylivoimapelaamista on parannettava. Pitää tehdä parempia päätöksiä ja saada heitot maalin, Sjöstedt naulasi.

Dickenin Sofia Lindholm nappasi ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin.

– Hyvä ottelu loppuun asti. Emme antaneet Siuntiolle mahdollisuuttakaan. Madeleine Lindholm sai tehdä maalinsa, Dicken-maalivahti tuumi.

SIF – Dicken 17-24 (9-10)

Dicken johtaa otteluvoitoin 1-0.

Yleisömäärä: 328

Tuomarit: Markku Tuomi ja Harri Nieminen

Maalintekijät:
SIF: Madeleine Lindholm 7, Petra Nyman 4, Maria Jukola 2, Emilia Valkamo 2, Mi Weurlander 1, Elin Sjölund 1
Dicken: Carolina Böckelman 4, Anna Lindholm 4, Anna Lindahl 3, Annikka Näräkkä 3, Benita Lillqvist 3, Martina Genberg 3, Karolina Nylund 1

Varoitukset:
SIF: Emilia Valkamo, Madeleine Lindholm
Dicken: Alexandra Ahlroth, Jessika Gammals, Karolina Nylund

Ulosajot:
SIF: Maria Jukola, Emilia Valkamo, Carolina Rehnberg
Dicken: Benita Lillqvist, Karolina Nylund, Jessika Gammals x2, Carolina Böckelman

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Sofia Lindholm, Dicken
** Madeleine Lindholm, SIF
* Annikka Näräkkä, Dicken

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!