Sparta piti kiinni kotiedustaan – ÅIFK:n maalijyvä katosi tyystin

Sparta avasi SM-sarjan puolivälierät voitokkaasti, kun ÅIFK kaatui sarjan avauspelissä keskiviikkona Pirkkolassa viiden maalin erolla.

Viiden maalin ero ottelun päättyessä ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Ottelu eteni pitkälle erittäin tasaisena ja avausjakson jälkeen kaikki oli avoinna Spartan johtaessa maalilla.

Toisella jaksolla edettiin tasaisesti, kunnes jakson puolivälissä ÅIFK käväisi jo kolmen maalin johdossa. Mathilda Bäcklundin ajassa 15.33 heittämä 18-21-maali jäi kuitenkin yllättäen vierasjoukkueen viimeiseksi. Sparta napsi ensin eron kiinni ja teki sen jälkeen eroa maali maalilta, kun vieraiden jyvä katosi tyystin. Näin ensimmäinen erävoitto otteluparissa kirjattiin Spartan nimiin.

Spartan valmentaja Ken Sirenius myönsi että pudotuspelien alkaminen näkyi, mutta lopputulos lämmitti.

– Oli tiukka peli ja hermostunutta peliä. Tällaista tärinähermoa ei ole ollut tällä kaudella aiemmin. Tämä myös ehkä näkyi tietyissä kohdissa. Nyt saimme ekan pelin pelattua ja seuraavassa pelissä en usko, että on samaa ongelmaa, Sirenius pohti

-Vaikka emme pelanneet tänään niin tasapainoisesti, olen erittäin tyytyväinen pelaajien asenteeseen: jokaikinen pelaaja oli tänään tärkeä.

ÅIFK:n valmentaja Ulf Andersson kertoi, että pelin alku oli tasainen. ÅIFK:n peli parani ensimmäisen puoliajan toisella puoliskolla verrattuna pelin alkuun. Mutta toinen puoliaika oli heikompi. ÅIFK yritti kovasti, mutta ei saanut mitään aikaiseksi.

Ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valitun Sirja Lassinharjun mukaan peli oli tiukka. Lassinharju kertoi, että oli play-off-tunnelmaa ja “tärinää” alkulämmittelyssä.

– Joukkueena pelasimme sairaan hyvin ja oli joukkuefiilistä koko pelin ajan.

1. puolivälierä:
Sparta – ÅIFK 26-21 (14-13)

Sparta johtaa otteluvoitoin 1-0,

Yleisömäärä: 97

Erotuomarit: Miro Kolja, Jonas Laitinen

Maalintekijät:
Sparta: Lassinharju Sirja 7, Jäntti Sara 5, Heiskanen Hanna 2, Jäntti Inka 6, Heiskanen Raita 1, Gostowski Petra 1, Holopainen Ella 4
ÅIFK: Pettersson Carolina 3, Harri Anna 5, Bäcklund Matilda 6, Forss Sofia 2, Skön Emilia 1, Salminen Aini 2,  Põldver Maarja 2

Varoitukset:
Sparta: Heiskanen Raita, Melanenx2
ÅIFK: Heto, Skön, Põldver

Ulosajot:
Sparta: Melanen
ÅIFK: Pettersson, Harri, Skön, Põldver

Sulkeminen:
ÅIFK: Pettersson

LähiTapiola-tähdet:
*** Lassinharju Sirja, Sparta
** Bäcklund Matilda, ÅIFK
* Jäntti Inka, Sparta

Seuraavat ottelut:
12.03. 18.30 ÅIFK – Sparta, Samppalinna
15.03. 14.30 Sparta – ÅIFK, Pirkkola
tarvittaessa:
18.03. 18.30 ÅIFK – Sparta, Samppalinna
21.03. xx.xx Sparta – ÅIFK, Pirkkola

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!