Atlas emännöi HIFK:ta torstaina

Atlas avaa uuden vuoden SM-sarjaottelut torstaina, kun Myyrmäkeen saapuu vieraaksi sarjataulukon kakkonen HIFK.

HIFK pelasi jo viikonloppuna vierasottelun GrIFK:ta vastaan ja haki niukan voiton. Päävalmentaja Birgitta Lindholm näki joulutauon vaikuttaneen selkeästi otteisiin ja kaipasi joukkueeltaan selkeästi parempaa voitosta huolimatta.

HIFK on koonnut 12 ottelusta 18 pistettä ja jahtaa tiukasti sarjakärki Dickeniä. Atlas puolestaan on viidellä pisteellään valunut sarjataulukon hännille ja edellisestä voitosta on aikaa jo kolmatta kuukautta. Toisaalta vantaalaisten ero edellä oleviin on pieni ja joukkue on pelannut muita vähemmän otteluita.

Marraskuussa joukkueitten kohdatessa Helsingin Urheilutalolla HIFK otti voiton selkein lukemin 34-21. 34 maalia on myös suurin Atlakselle tällä kaudella tehty maalimäärä. Vantaalaisten päästettyjen maalien keskiarvo on alle 26 osuman, mutta ongelmat ovat viime kauden tavoin olleet hyökkäyspäässä. Alle 21 tehtyä maalia ottelua kohden selittää pitkälle nykysijoitusta.

HIFK puolestaan on tehnyt maaleja lähes 28 osuman keskiarvolla, mikä on paras lukema SM-sarjassa. Atlaksen täytyykin nyt pystyä pitämään puolustuksensa todella tiiviinä ja löytää lisää tehoja, mikäli emännät mielivät pisteiden makuun.

Ottelu torstaina alkaa kello 19.00.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!