Kohti kautta: Atlas

Viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle SM-sarjassa jäänyt Atlas lähtee uuteen kauteen osin uudistuneena ja perusteellisesti valmistautuneena.

Atlaksen kausi päättyi keväällä jo runkosarjaan ja tämä on käännetty Vantaalla positiiviseksi.

– Tietyistä syistä kauteen valmistautuminen aloitettiin jo maaliskuussa ja on pyritty entistä ammattimaisempaan ja urheilullisempaan tekemiseen, mikä on tarkoittanut myös treenimäärän tuplaantumista viime vuoteen nähden, Atlaksen Emmi Högbacka kertoo.

Uuden päävalmentajan Tomi Salmisen johdolla on tehty töitä, mutta valmista Atlaksen peli ei vielä ole.

– Pelillisesti on vielä haastetta, joukkue on uudistunut. Loukkaantuneet on pääosin satu jo mukaan, mikä on hyvä asia, mutta yhteispelin ja viimeistelyn kanssa meillä on vielä töitä edessä.

Atlas on yhdistelmä kokeneempia pelaajia ja nousevia lupauksia. Itse rutinoituneempiin pelaajiin kuuluva Högbacka uskoo paketin olevan toimiva.

– Kunhan saamme homman toimimaan, uskon että tämä on meille vahvuus. Tiina Helaskoski on vielä poissa kokeneemmasta päästä, eikä pelaa avauskierroksilla, mutta kun hän on takaisin, saamme vielä lisää voimaa joukkueeseen.

Atlas avasi tosipelit jo Suomen Cupissa kaatamalla Akilleksen. Tästä ottelusta saatiin jatkopaikan lisäksi myös itseluottamusta.

– Totta kai voitto teki hirveän hyvää. Kun ajattelee aiempaa kautta, niin on tärkeää että opimme paitsi pelaamaan hyvin, myös pelaamaan siten että se näkyy tulostaululla.

– Sarjaan on turha lähteä pelaamaan muuten kuin tähtäämällä neljän parhaan joukkoon. Kova haaste, mutta joka peliin lähdemme voitto mielessä, Hogbacka naulaa.

Runkosarjassa kaudella 2014-15: 7.
Pudotuspelit 2014-15: ei selvinnyt pudotuspeleihin

Seuratiedot ja pelaajalista:
https://nsm.finnhandball.net/joukkueet-2015-16/atlas-vantaa/