Dicken eteni varmaan voittoon ÅIFK:sta

Dicken hallitsi lauantaista kotiotteluaan ÅIFK:ta vastaan alkuminuutteja lukuun ottamatta ja jatkoi voittokulkuaan.

ÅIFK avasi ottelun terävämmin ja vielä 14 peliminuutin jälkeen oltiin tasalukemissa, mutta tämän jälkeen ote siirtyi Dickenille ja kotijoukkue oli taukoon mennessä repäissyt neljän maalin johdon turkulaisiin.

Toisella jaksolla ÅIFK ei toden teolla pystynyt Dickenin johtoasemaa uhkaamaan, vaikka pysyikin sinnikkäästi jollain lailla tuntumassa. Dicken venytti kuitenkin eroa tasaisesti maali maalilta ja loppusummerin soidessa eroa oli kymmenen osuman verran.

Dickenin Martina Genberg vei ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin, mutta ei ollut täysin tyytyväinen.

– Ei niin hyvä ottelu tänään, jokseenkin velttoa peliä. Puolustus toimi, ajoittain erittäin hyvin. Hyökkäyspäässä oli alussa haasteita, vaikka yritimme mitä tahansa, Genberg arvioi.

– Sitten kun vaihdoimme 3-2 peliin, niin sitten pääsimme käyntiin. Nostimme tasoa toisella puoliskolla ja saimme eron kasvamaan.

Dicken-luotsi Thomas Hivert oli hitusen positiivisempi, vaikka totesi hänkin parannettavaa vielä olevan.

– Aika hyvä korkea puolustus, vaikka emme olleet suunnitelleet pelaavamme niin. Hyökkäystempo oli hieman aiempaa parempaa, mutta paljon on vielä tehtävää.

ÅIFK:n päävalmentaja Besim Qerimi ei juuri tappiota selitellyt.

– Dicken oli paljon parempi kuin me. Jossain vaiheessa pääsimme mukaan peliin, mutta sitten tuli paljon virheitä ja siitä oli sitten vaikea nousta enää, Qerimi myönsi.

– Pelaajat olivat väsyneitä, joukkue ei ollut ehtinyt palautua kunnolla edellisen ottelun jälkeen.

Dicken – ÅIFK 26-16 (11-7)

Yleisö: 63

Erotuomarit: Christian Westerlund – Jan Helander

Maalintekijät:
Dicken: Genberg Martina 8, Lindahl Anna 6, Böckelman Carolina 3, Ahlroth Alexandra 2, Lillqvist Betina 2, Salokivi Tove 2, Hanslin Carolina 1, Nyberg Catarina 1, Pitkäjärvi Pia-Stina 1
ÅIFK: Bäcklund Matilda 6, Harri Anna 3, Skön Emilia 3, Kullberg Heidi 1, Onay Sari 1, Petersson Carolina 1, Pettersson Sara 1

Ulosajot:
Dicken: Böckelman Carolina 1, Lillqvist Betina 1, Salokivi Tove 1
ÅIFK: Bäcklund Matilda 2, Harri Anna 2, Kullberg Heidi 1, Pettersson Carolina 1

Varoitukset:
Dicken: Genberg Martina 1, Lillqvist Betina 1, Salokivi Tove 1
ÅIFK: Harri Anna

LähiTapiola-tähdet:
*** Genberg Martina, Dicken
** Koskinen Sonja, Dicken
* Bäcklund Matilda, ÅIFK

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!