Dicken löi kärkikamppailussa HIFK:n

Kaksi vahvaa jaksoa – yksi kummallakin puoliajalla – ratkaisi Dickenille voiton lauantaisessa kärkikamppailussa HIFK:ta vastaan.

Ensimmäisellä puoliajalla edettiin tasaisesti reilu 10 minuuttia numeroihin 4-4, minkä jälkeen Dicken nykäisi viiden maalin johdon vajaan kymmenminuuttisen aikana. Kohti taukoa edettiin taas tasatahtia ja ero 30 minuutin jälkeen oli samaiset viisi maalia.

Dicken tuli tauolta vahvasti ja tuplasi johtonsa jo kymmeneen maaliin. HIFK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan alkoi kuroa eroa kiinni hitaasti, mutta varmasti. Seitsemän minuuttia ennen loppua ero oli jälleen viidessä maalissa. Ero kutistui vielä parilla maalilla, mutta lähemmäs HIFK ei kuitenkaan enää jaksanut kiriä ja Dicken vei tärkeät pisteet.

HIFK:n päävalmentaja Birgitta Lindholm kiinnitti huomionsa ailahtelevaisuuteen, joka maksoi kalliisti.

– Dickenin kaltaista joukkuetta vastaan ei riitä, että pelaa ainoastaan 20 minuuttia. Olimme hyvin mukana ottelussa 10 minuuttia, mutta heitot olivat heikkoja ja Dickenilla oli onnistumisia. Jos asenne on kohdallaan 60 minuuttia, niin silloin saadaan kunnon ottelu aikaiseksi.

Dickenin päävalmentaja Thomas Hivert näki asian oletetusti koko lailla toiselta puolen.

– 40 minuuttia käsipallodemoa meidän puolelta. Sen jälkeen tasomme laski, väsymyksellä oli varmaan osuutensa asiaan.

Dicken-maalivahti Sonja Koskinen oli jälleen itse varmuus tolppien välissä ja vei ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin.

– Ensimmäiset 40 minuuttia oli erittäin hyvä, sen jälkeen tasomme laski ja ottelusta tuli hieman liiankin jännittävä. Revanssi Suomen Cupista! Hyvä fiilis penkillä ja katsomossa, Koskinen kiitteli.

Dicken – HIFK 26-21 (12-7)

Yleisö: 204

Erotuomarit: Johan Skogberg – Jan Rönnberg

Maalintekijät:
Dicken: Lillqvist Betina 7, Gammals Jessika 4, Näräkkä Annika 4, Lindahl Anna 3, Böckelman Carolina 2, Nyberg Catarina 2, Salokivi Tove 2, Kankainen Kiira 1, Genberg Martina 1
HIFK: Hilli Johanna 8, Kulju Lotta 5, Borgarsdottir Sandelin Silja 2, Friman Petra 2, Väyrynen Ida 2, Ax Kathlen 1, Salenius Amanda 1

Ulosajot:
Dicken: Ahlroth Alexandra 1, Nyberg Catarina 1
HIFK: Väyrynen Ida 2, Jääskeläinen Annamari 1

Varoitukset:
Dicken: Ahlroth Alexandra 1, Gammals Jessika 1, Lillqvist Betina 1
HIFK: Friman Petra 1

LähiTapiola-tähdet:
***Koskinen Sonja, Dicken
** Hilli Johanna, HIFK
* Lillqvist Betina , Dicken

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!