HIFK kaatoi ÅIFK:n keskiviikkona

HIFK otti keskiviikkona suhteellisen selvän voiton kaimaseurastaan ÅIFK:sta, mutta sai tehdä pisteiden eteen täyden päivätyön.

Lukemiin 4-4 saakka edettiin tasatahtia, mutta sen jälkeen HIFK alkoi vähä vähältä ottaa peliä haltuunsa. Kotijohto oli parhaimmillaan jo seitsemässä maalissa, mutta vieraat puristivat ennen taukoa eron neljään osumaan.

Tauon jälkeen ero kävi jälleen seitsemässä maalissa, mutta toisen erän puolivälissä ÅIFK oli jälleen neljän maalin tuntumassa. Tästä HIFK lähti kuitenkin lopulliselle karkumatkalle ja turkulaiset jäivät maali maalilta. Eroksi muodostui lopulta kahdeksan maalia.

HIFK:n päävalmentaja Birgitta Lindholm oli esitykseen kokonaisuudessaan varsin tyytyväinen.

–  Pysyimme peli-ideassa tänään niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä, ja peli-iloa löytyi kaikilta. Pelasimme joukkueena, ja se näkyi kentällä, Lindholm kiitteli.

Ottelun vakuuttavin pelaaja HIFK:n Ida Väyrynen painotti nauttineensa pelaamisesta kun peli kulki.

– Hyvä fiilis antoi hyvän tuloksen. Meillä oli tänään hyvä hyökkäyspeli ja vähän teknisiä virheitä. Oli kiva pelata.

ÅIFK:n päävalmentaja, Besim Qerimi myönsi, ettei esitys ollut riittävä, vaikka parannusta edellisotteluihin nyt olikin.

– HIFK oli pykälän verran parempi. Teimme helppoja virheitä, mitä ei saa tehdä HIFK:ta vastaan. Vastustajat rankaisivat meitä joka kerta nopeilla vastahyökkäyksillä. Muuten ihan ok peli meiltä tänään, Qerimi tuumi.

HIFK – ÅIFK 31-23 (17-13)

Yleisöä: 55

Erotuomarit: Jonna Pakarinen, Halina Lehto

Maalintekijät:
HIFK: Väyrynen Ida 7, Kulju Lotta 5, Ax Kathlen 5, Cainberg Linda 5, Hilli Johanna 5, Bruun Ida 2, Friman Petra 1, Salenius Amanda 1
ÅIFK: Ahlbäck Antonia 6, Harri Anna 5, Bäcklund Matilda 5, Pettersson Carolina 3, Kullberg Heidi 2, Dahl Emilia 1, Sari Onay 1

Varoitukset:
HIFK: Cainberg Linda, Bruun Ida, Hilli Johanna
ÅIFK: Pettersson Carolina, Qerimi Besim

Ulosajot:
HIFK: Friman Petra, Ax Kathlen, Väyrynen Ida x 2, Hilli Johanna
ÅIFK: Ahlbäck Antonia x 2

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Väyrynen Ida, HIFK
** Ax Kathlen, HIFK
* Back Linnea, ÅIFK

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!