Dicken komeaan voittoon viidennessä finaalissa

Dickenin vahva avausjakso oli liikaa HIFK:lle SM-sarjan viidennessä finaalissa lauantaina ja mestaruus on ensi kertaa katkolla Dickenille sunnuntaina.

Ottelun alku muistutti edellisiä finaaleita, sillä Dicken siirtyi nopeasti 3-0-johtoon ja johti ensimmäisen puoliajan puolivälin ylittyessä 6-2. Tästä Dicken kuitenkin tällä kertaa pystyi jatkamaan samaa tahtia ja etenkin joukkueen tiivis puolustuspelaaminen avitti emännät taukoon mennessä jo kymmenen maalin karkumatkalle.

Tauon jälkeen edettiin tasatahtia ja ero pysyi käytännössä samana. Dicken piti etumatkastaan kiinni, eikä HIFK missään vaiheessa päässyt kahdeksaa maalia lähemmäs. Näin Dicken vei kolmannen perättäisen voiton ja siirtyi ensi kertaa johtoon finaalisarjassa.

Dicken-valmentaja Thomas Hivertin resepti sunnuntain kohtaamiseen oli yksinkertainen.

– Yksi ottelu vielä voitettavana. Me lepäämme nyt ja valmistaudumme huomiseen peliin, Hivert tiivisti.

HIFK:n päävalmentaja Birgitta Lindholm katsoi myös jo kohti sunnuntaita.

– Dicken oli parempi tänään, mutta huomenna sävel on toinen, Lindholm vakuutti.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin nappasi Dicken-maalivahti Sonja Koskinen.

– Todella hyvä ensimmäinen puoliaika, noudatimme taktiikkaa täysin. Saimme hyvän alun ensimmäisellä jaksolla ja toisella tuli pieni suvantovaihe. Siinä meidän pitää vielä parantaa, mutta on helppoa hiukan lepsuilla kun johtaa 10 maalilla. Tämä oli henkisesti hieno voitto ja antaa hyvät lähtökohdat huomiselle, Koskinen sanaili.

5. finaali:
Dicken – HIFK 24-15 (14-4)

Dicken johtaa otteluvoitoin 3-2. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Maalintekijät:
Dicken: Lillqvist Betina 7, Genberg Martina 3, Gammals Jessika 3, Ahlroth Alexandra 3, Näräkkä Annika 2, Lindahl Anna 2,  Friman Carla 2, Böckelman Carolina 2
HIFK: Cainberg Linda 4, Väyrynen Ida 3, Byman Carolina 3, Paukku Mari 1, Jääskeläinen Annamari 1,Friman Petra 1, Borgarsdóttir Sandelin Silja 1,Berg Victoria 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Koskinen Sonja Dicken
** Lillqvist Betina Dicken
* Gammals Jessika Dicken

Ulosajot sekä pelistä sulkemiset:
Dicken: Ahlroth Alexandra 1 x 2 min
HIFK: Berg Victoria 1 x 2 min, Bruun Ida 1 x 2 min, Jääskeläinen Annamari 1 x 2 min, Väyrynen Ida 2 x 2 min

Erotuomarit: Korja Miro – Metsämäki Christopher

Yleisöä: 310

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!