HIFK kaatoi SIF:n ja eteni vakuuttavasti finaaleihin

HIFK varmisti SM-sarjan finaalipaikan Dickeniä vastaan kaatamalla SIF:n perjantaina neljännen kerran ja vietyään välieräsarjan nimiinsä voitoin 4-1.

Perjantain ottelu sujui käytännössä alkuminuuteista saakka HIFK:n komennossa. Mitään suurta repäisyä ei missään vaiheessa nähty, mutta HIFK kasvatti johtoaan tasaisesti vähitellen ja johti tauolla jo kuudella maalilla.

SIF ei luovuttanut kuitenkaan ja oli toisen puoliajan 13. minuutilla vielä neljän maalin tuntumassa. HIFK takoi kuitenkin seuraavat kolme maalia ja tähän ottelu käytännössä ratkesi, eikä emännillä ollut enää vaikeuksia pitää kiinni johtoasemastaan.

HIFK-luotsi Birgitta Lindholm otti tyynen tyytyväisenä tuloksen vastaan.

– Semifinaalisarja loppui tänään. Seuraava sarja alkaa 10.4. Puolustuksemme ratkaisi tänään. Meillä oli monta eri maalintekijää ja kaikki pelasivat isolla sydämellä, Lindholm kiitteli

Ottelu vakuuttavimman pelaajan tittelin vienyt HIFK:n Kathlen Ax oli samoilla linjoilla.

– Finaalit seuraavaksi. Meiltä hyvä peli tänään, varsinkin puolustus, Ax tiivisti.

SIF:n päävalmentaja Jan Hagman ei lähtenyt tappiota selittelemään, vaan antoi vastustajalle tunnustuksen.

– Se oli siinä, 4-1. HIFK:lla on leveämpi materiaali ja enemmän rutiinia. Jatkamme tästä ja annamme kaikkemme pronssiotteluissa, Hagman vakuutti.

5. välierä:

HIFK – SIF 25-16 (13-7)

HIFK  finaaliin voitoin 4-1.

Maalintekijät:
HIFK: Ax Kathlen 8, Väyrynen Ida 4, Hilli Johanna 4, Cainberg Linda 3, Borgarsdóttir Sandelin Silja 3, Rouhiainen Rosanna 1, Paukku Mari 1, Kulju Lotta 1
SIF: Jukola Maria 7, Lindholm Madeleine 5, Weurlander Anna-Mi 3, Tallqvist Janica 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Ax Kathlen HIFK
** Hilli Johanna HIFK
* Borgarsdóttir Sandelin Silja HIFK

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset:
HIFK: Berg Victoria 2 x 2 min, Rouhiainen Rosanna 1 x 2 min
SIF: Perovuo Emmi 2 x 2 min

Erotuomarit: Tuomi Markku – Nieminen Harri

Yleisöä: 191

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!