SIF kaatoi BK-46:n paikalliskamppailussa

SIF otti kolmannen voittonsa BK-46:sta kuluvana syksynä kaatamalla karjaalaiset Länsi-Uudenmaan derbyssa keskiviikon iltaottelussa

Ottelu eteni vaihtelevan tasaisissa merkeissä aina avauserän loppupuolelle ja tilanteeseen 9-9 saakka. Tästä BK-46 nykäisi kolmen maalin johdon, mutta SIF:n vietyä viime minuutit ennen taukoa 5-0 taululla komeili kotijoukkueen niukka johto tauolle lähdettäessä.

Toinen jakso alkoi tasaisesti. Pian SIF alkoi hivuttautua kuitenkin karkumatkalle ja ero kasvoi nopeasti viiden maalin tuntumaan. Vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua BK kävi vielä kolmen maalin päässä, mutta ei päässyt lähemmäs ja SIF otti lopulta voiton varmasti.

SIF-luotsi Jan Hagman oli tyytyväinen sekä pisteisiin että peli-ilmeeseen.

– Jälleen hieno taisteluvoitto. Kivoja nämä ottelut BK:ta vastaan, Hagman sanoi.

– Erinomaista maalivahtipeliä, tämän kauden parasta meiltä. Tytöt uskalsivat pelata ylöspäin hyvällä itseluottamuksella ja saimme kaksi uutta maalintekijää SM-sarjaan [Maria Nisula ja Jenna Nyman].

Ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittiin SIF:n Aino Pietiläinen.

– Meillä on nyt hyvä puolustus, jonka ansiosta päästiin nopeisiin ja puolinopeisiin. Siinä taisi olla ottelun ratkaisu, kertoi viisi maalia heittänyt Pietiläinen iloisena.

BK-46:n valmentaja Thomas Holmbergin ilme sen sijaan oli pykälää synkempi.

– On vaikea löytää sanoja. Kaikki edellisestä hienosta ottelusta ÅIFK:ta vastaan oli kuin poispyyhittyä. Hyökkäyksissä ei ollut minkäänlaista rakennetta ja maalinteko kaatui siihen, Holmberg tuskaili.

SIF – BK-46 31-26 (14-12)

Yleisöä: 123

Erotuomarit: Krister Illman, Tapani Kuri

Maalit:
SIF: Madeleine Lindholm 8, Mi Weurlander 6, Aino Pietiläinen 5, Janica Tallqvist 3, Maria Jukola 2, Petra Nyman 2, Mette Nyberg 2, Jenna Nyman 1, Maria Nisula 1
BK-46; Pamela Degerman 8, Elin Sjölund 7, Elin Löf 3, Linda Sjöblom 2, Sirja Lassinharju 2, Jenny Löf 1, Sofia Silen 1, Erica Gustafsson 1, Emilia Holmberg 1

Varoitukset:
SIF: Mi Weurlander
BK-46: Sirja Lassinharju, Elin Löf, Emilia Holmberg

Ulosajot:
SIF: Mi Weurlanderx1, Petra Nyman x 1
BK-46: Sirja Lassinharju x 1, Elin Löf x1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Aino Pietiläinen, SIF
** Rosa Penttinen, SIF
* Jenny Löf, BK-46

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!