BK-46 haki voiton Myyrmäestä

BK-46 otti kauden toisen voittonsa, kun se kukisti vieraskentällä Atlaksen 27-20.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista peliä, kun joukkueet heiluttivat verkkoa vuorotellen. Johtoasema vaihtui tiuhaan, mutta tauolle mentiin BK-46:n maalin johdossa.

Asetelmat säilyivät myös toisen puoliajan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana, jonka jälkeen BK-46 repäisi muutaman maalin johdon. Atlas ei pystynyt enää vastaamaan ja lopulta BK-46 nappasi ottelusta pisteet kotimatkalle. Atlas on edelleen kolmen ottelun jälkeen voitoitta.

Atlaksen päävalmentaja Tomi Salminen kiitteli joukkueensa yritystä, vaikka se jäi ilman palkintoa.

– Hyvää yritystä, mutta rutiini ja kurinalaisuus ei pysynyt 60 minuuttia, Salminen harmitteli ottelun jälkeen.

BK-46:n päävalmentaja Thomas Holmberg oli tyytyväinen joukkueensa toisen puoliajan esitykseen.

– Ensimmäinen erä oltiin vastustajan vauhdissa. Toisella erällä nostettiin tempoa jolloin saatiin ero aikaiseksi. Puolustus liikkui enemmän ja autettiin toisia, kertasi Holmberg.

Ottelun parhaana pelaajana palkitun Linda Österholmin mukaan voiton avaimena oli parantunut puolustuspelaaminen.

– Ensimmäinen erä oli huono. Puolustus parani pelin edetessä. Hyvä, että saatiin pisteet kotiin. Hyökkäyksessä oli hyvä tsemppi, Österholm pohti ottelun kulkua.

Atlas-BK-46 20-27 (11-12)

Maalintekijät
Atlas: Jakimova Adriana 10, Olenius Carla 4, Högbacka Emmi 4, Lampinen Julia 1, Lampi Janina 1
BK-46: Lassinharju Sirja 7, Kullberg Jannica 6, Sjöblom Linda 5, Löf Elin 4, Holmberg Emilia 4, Nynäs Nicolina 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Österholm Linda BK-46 3
Lehtinen Tia Atlas 2
Högbacka Emmi Atlas 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas: Cordeiro Matilda 1 x 2 min, Jakimova Adriana  1 x 2 min
BK-46: Lundqvist Lina 1 x 2 min

Erotuomarit: Roth Magnus – Tillan Niko

Yleisöä: 78

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!