SIF otti syksyn päätöspisteet GrIFK:lta

Naisten SM-sarjan syksy saatiin päätökseen sunnuntaina, kun SIF kaatoi kotonaan GrIFK:n maalein 23-19.

GrIFK kuittasi SIF:n vahvan alun numeroihin 4-4, mutta tämän jälkeen emännät lähtivät karkumatkalle. Ero kasvoi nopeasti viiteen maaliin, joskin peli tasaantui tauon alla ja taukojohto kirjattiin SIF:lle neljän maalin erolla.

Tauon jälkeen ero pysytteli viiden maalin tuntumassa, kunnes GrIFK jakson puolivälin jälkeen nousi jo kahden maalin päähän. SIF venytti kaulan nopeasti kuitenkin jälleen viiteen maaliin ja piti johdostaan varmasti kiinni loppuminuutit.

SIF-luotsi Harry Wikström jakoi kiitosta ennen kaikkea maalivahti Moa Wasströmille, eikä kovin korkealle esitystä muuten nostanut – toki voitto maistui.

– Moa pelasi hienon ottelun maalissa vaikka puolustuksemme ei toiminut kovinkaan hyvin. Tämä oli tärkeä peli ja se näkyi hermoilussa kentällä. Olen tyytyväinen voittoon, Wikström tiivisti.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei nimiinsä SIF:n Ellen Voutilainen, joka kiitteli niin ikään Wasströmiä.

– Maalivahtipeli toimi hienosti. Pelasimme aaltoillen, mutta kun saimme pelin kulkemaan se toimi hyvin. Uskalsimme ajaa loppuun asti puolinopeissa hyökkäyksissä ja tarpeen vaatiessa rauhoittaa peliä.

GrIFK:n päävalmentaja Sebastian Aarnio harmitteli poissaoloja.

– Joukkueemme on tällä hetkellä hiukan vajaalukuinen, joten siihen nähden ihan ok suoritus. Meidän pitäisi löytää peliin enemmän tasaisuutta niin että jokainen pelaisi omalla tasollaan ottelun läpi. Emme laita paikoista palloja maaliin. Puolustus toimii ihan hyvin, Aarnio kertaili.

SIF – GrIFK 23-19 (12-8)

Maalintekijät
SIF: Barck Maria 8, Voutilainen Ellen 7, Weurlander Anna-Mi 2, Lehtola Saara 2, Skoglund Sanni 1, Ratilainen Linda 1, Lindholm Madeleine 1, Jensen Corinna 1
GrIFK: Böckelman Sophia 5, Rehnberg Carolina 4, Berglund Emelie 3, Karsten Alexandra 2, Andersson Annika 2, Nyström Annina 1, Kaivola Karolina 1, Heerman Nea 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Voutilainen Ellen, SIF 3
Wasström Moa, SIF 2
Feodoroff Cara, GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Barck Maria 1 x 2 min, Lindholm Madeleine3 x 2 min (sulkeminen 3 ulosajon takia), Weurlander Anna-Mi 1 x 2 min
GrIFK: Nyström Annina 1 x 2 min, Rehnberg Carolina 1 x 2 min

Erotuomarit: Skogberg Johan – Karlsson Robin

Yleisöä: 141

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!