SIF vei Länsi-Uudenmaan derbyn

SIF jatkoi vahvoja otteitaan, kun se voiton BK-46:sta vieraskentällä. SIF oli tiukassa ottelussa 31-28 (17-13).

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen, vaikka vierasjoukkue oli koko ajan hivenen niskan päällä. BK-46 pysyi koko ajan iskuetäisyydellä, muttei päässyt missään vaiheessa vieraidensa ohi. Puoliajan lopussa SIF iski muutaman tärkeän maalin, jonka turvin siuntiolaiset pääsivät tauolle 17-13-johdossa.

Toisen puoliajan alussa molemmat joukkueet heittelivät maaleja vuorotelle ja tilanne pysyi tiukkana. Jakson puolivälissä SIF sai kolme maalia peräkkäin ja sai sillä tarvittaen raon, joka riitti aina ottelun loppuun saakka.

SIF:n valmentaja Harry Wikström ei ollut täysin tyytyväinen joukkueen puolustuspeliin.

– Oli vaikeuksia tulla puolustukseen tänään. Puolustimme koko ajan kuudessa metrissä, tämä johti siihen, että olimme koko ajan viivan sisäpuolella jonka tuloksena BK sai tukuttain seitsemän metrin heittoja. Puolinopeat hyökkäyksemme olivat ok. Yleisöäkin oli hyvin vaikka molempien seurojen miesten joukkueilla oli pelit samanaikaisesti.

Puolustuspelaamista manasi myös BK-46:n päävalmentaja Thomas Holmberg.

– Emme tänään puolustaneet omalla tasollamme. Siuntion kahden keskushyökkääjän peli teki puolustuksemme sekalaiseksi. Kun tekee 28 maalia, pitäisi kyllä voittaa ottelun. Kaaduimme yksinkertaisesti puolustukseen.

Ottelun parhaana pelaajana palkittu SIF:n Ellen Voutilainen piti ottelua viihdyttävänä.

– Hyvin nopeatempoinen ottelu. Hyvää naisten käsipalloa, jossa oli vähän teknisiä virheitä. Molemmissa joukkueissa tuntui olevan enemmän halua tehdä maaleja kuin puolustaa.

BK-46-SIF 28-31 (13-17)

Maalintekijät
BK-46: Lassinharju Sirja 9, Holmberg Emilia 8, Degerman Pamela 7, Sjöblom Linda 2, Melanen Linda 1, Laukkanen Jannica 1
SIF: Voutilainen Ellen 7, Lindholm Madeleine 6, Barck Maria 5, Sjölund Elin 4, Jensen Corinna 3, Koljonen Emmi 2, Weurlander Anna-Mi 1, Vaskelainen Janica 1, Pietiläinen Aino 1, Lehtola Saara 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Voutilainen Ellen SIF 3
Lassinharju Sirja BK-46 2
Holmberg Emilia BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: –
SIF: Koljonen Emmi 1 x 2 min

Erotuomarit: Kuri Tapani – Illman Krister

Yleisöä: 108

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!