Naisten Suomen Cupin välierät torstaina

Naisten Suomen Cupin välierät ovat edessä torstaina. Finaali pelataan lauantaina Vantaalla.

Välierissä nähdään mielenkiintoisia kamppailuja, kun Dicken emännöi HIFK:ta ja toisessa välierässä finaalipaikkaa havittelevat SIF ja BK-46.

Dicken ja HIFK ovat toisilleen varsin tuttuja Suomen Cupin välieristä, sillä peräti neljänä edellisvuonna joukkueet ovat olleet samassa vaiheessa vastakkain. Jokaisella kerralla HIFK on vetänyt pidemmän ja samalla HIFK on myös edennyt Suomen Cupin voittoon. Mielenkiintoa otteluun siis riittää ja Dickenillä on varmasti revanssihenkeä vaikka muille jakaa. Joukkueet kohtasivat kolmisen viikkoa sitten Urheilutalolla, jolloin kotijoukkue oli niukasti Dickeniä parempi. Dicken lähtee otteluun ilman loukkaantunutta Carolina Böckelmania, muutoin on joukkue hyvässä tikissä.

SIF:n ja BK-46:n välisessä ottelussa riittää myös mielenkiintoa kerrakseen. Joukkueet kohtasivat toisensa reilu kuukausi sitten Karjaalla ja tuolloin SIF vei ottelun nimiinsä kolmen maalin erolla. Joukkueet ovat peräkkäin myös sarjataulukossa, joten jännittävä peli on tiedossa.

Torstain 1.12. Suomen Cupin välierät Dicken-HIFK Pirkkolassa ja SIF-BK-46 Folksam Arenalla. Molemmat ottelut alkavat kello 19.00.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!