Kohti välieriä: HIFK

HIFK lähtee SM-sarjan välieriin ylemmän jatkosarjan voittajana ja saa vastaansa puolivälierien kautta edenneen GrIFK:n.

Runkosarjassa hallitsevan mestarin Dickenin taakse jäänyt HIFK oli ylemmässä jatkosarjassa vahva ja nousi ykköseksi saaden näin myös kotiedun pudotuspelien loppuun saakka. Kaikki näyttää HIFK:n kannalta hyvältä, mutta päävalmentaja Rostislav Grinishin muistuttaa kauden saldon olevan vasta muodostumassa.

– Kausi on ollut meiltä melkoisen hyvä tähän saakka, saa nähdä voimmeko sanoa samaa vielä kauden päätteeksi, Grinishin heittää.

– Olemme joka tapauksessa tehneet hyvin töitä.

Samoilla linjoilla on myös pitkään joukkueen avainpelaajiin kuulunut Linda Cainberg.

– Kausi on ollut ainakin nousujohteinen, olemme pelanneet tähän saakka hyvä kevät. Kotietu on toki hyvä asia ja tunnelma joukkueessa hyvä, Cainberg kertoo.

Pelaajatilanteenkin puolesta kaikki on HIFK-leirissä valmiina välieriin.

– Hiukan pikkukolhuja on, mutta ei mitään vakavampaa – joukkue on valmiina, päävalmentaja Grinishin vakuuttaa.

Toki välierissä pitää huomioida myös vastustaja. Tiukasta puolivälieräsarjasta KyIF:aa vastaan välieriin tiensä raivannut Grani ei Cainbergin mukaan ole missään nimessä väheksyttävä vastustaja.

– Grani tsemppaa 60 minuuttia ja heillä on aika tasainen materiaali. Olemme pelanneet Grania vastaan aika tasapainoisia pelejä, mutta nyt pitää saada pari vaihdetta vielä lisää. Uskon että Granillakin on sama mielessä, Cainberg sanoo.

Runkosarjassa: 2.
Ylemmässä jatkosarjassa: 1. (suoraan välieriin)

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!