BK-46 päätti jatkosarjan voittoon

BK-46 nappasi ylemmän jatkosarjan päätösottelussa 22-15 (14-10)-voiton GrIFK:sta.

Ottelussa kummallakaan joukkueella ei ollut panosta, sillä asetelmat ennen ottelua olivat selvät. BK-46 tulisi sijoittumaan ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja GrIFK neljänneksi.

Ottelun ensimmäinen jakso sujui puoliväliin saakka tasaisesti, mutta BK-46 repäisi neljä peräkkäistä maalia ja pääsi pienelle karkumatkalle. Neljän maalin erossa mentiin myös toiselle puoliajalle.

Toinen puoliaika ei tuonut eroa joukkueiden voimasuhteisiin. BK-46 piti peliä hallinnassaan eikä GrIFK päässyt iskuetäisyydelle. Vielä jakson lopulla BK-46 iski lisävaihteen silmään ja eteni lopulta selvään voittoon.

GrIFK-luotsi Miro Koljonen harmitteli joukkueensa virheitä.

– Heikko suoritus. Turhan hermostunutta peliä molemmissa päissä ja toistettiin samoja simppeleitä virheitä. Nyt onneksi reilu kaksi viikkoa aikaa valmistautua puolivälieriin.

BK-46-luotsi Thomas Holmbergin mukaan ottelu toi itseluottamusta tuleviin puolivälieriin.

– Hyvä puolustus koko ottelun läpi. Toisen puoliajan alussa hosumista hyökkäyspelissä, palloa ei pelattu vaan vietiin eteenpäin. Maalivahti Johanna onnistui hyvin maalissa, kahden pilkkutorjunnan lisäksi myös läpiajotorjunta. Meidän maalivahdeilla oli myös huonoa onnea pelissä saadessaan osumat päähänsä. Kokonaisuudessa hyvä ottelu, joka antaa itseluottamusta tulevaisuuteen.

Ottelun parhaana palkittu Elin Löf oli karjaalaisten peliesitykseen tyytyväinen.

– Voitto hyvästä ottelusta. Ensimmäinen puoliaika oli hyvä. Toisella puoliajalla tuli teknisiä virheitä ja olimme stressaantuneita. Onneksi myös Granille tuli virheitä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

GrIFK-BK-46 15-22 (10-14)

Maalintekijät
GrIFK: Carolina Rehnberg 6, Alexandra Karsten 2, Irina Jolkkonen 2, Sophia Böckelman 2, Onay Sari 1, Matilda Ohvo 1, Fredrika Lagerbohm 1

BK-46: Elin Löf 7, Alexandra Rönnberg 5, Emilia Holmberg 3, Linda Sjöblom 2, Jannica Kullberg 2, Mathilda Sandblom 1, Nicolina Nynäs 1, Erica Kullberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Elin Löf BK-46 3
Carolina Rehnberg GrIFK 2
Alexandra Rönnberg BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Helen Bergman 1 x 2 min, Johanna Toivola 1 x 2 min, Matilda Ohvo 1 x 2 min
BK-46: Alexandra Rönnberg 2 x 2 min, Emilia Holmberg 1 x 2 min, Jannica Kullberg 1 x 2 min, Mathilda Sandblom 1 x 2 min

Erotuomarit: Magnus Roth – Niko Tillan

Yleisöä: 108

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!