BK-46 pelasi itsensä neljän joukkoon

BK-46 varmisti paikkansa ylemmässä jatkosarjassa voittamalla Atlaksen. Karjaalaiset eivät antaneet Atlaksen yllättää, vaan ottivat kotonaan 28-24 (16-11)-voiton.

BK-46 tarvitsi ottelusta voiton sinetöidäkseen paikkansa neljän parhaan joukossa ja joukkue tulikin otteluun täynnä tulta ja tappuraa, kun otti heti kättelyssä neljän maalin johdon. BK-46 oli koko ensimmäisen puoliajan etumatkalla ja tauolla eroa oli viisi maalia.

Toisen puoliajan alussa Atlas pääsi säikäyttämään emäntäjoukkuetta nousemalla jo kahden maalin päähän. Sen jälkeen BK-46 löysi taas tehonsa ja viimeisteli neljä maalia peräkkäin kasvattaen johtonsa kuuteen maaliin. Atlas ei siitä enää noussut voittotaisteluun ja näin BK-46 pääsi juhlimaan paikkaa ylemmässä loppusarjassa.

BK-46:n päävalmentaja Thomas Holmberg oli erityisen tyytyväinen joukkueensa puolustuspelaamiseen.

– Tuntuu hyvältä, että päästiin tavoitteeseemme olemalla neljäs runkosarjassa. Tänään tytöt ottivat vastuuta puolustuksessa, mikä sitten antoi mahdollisuuden kontrauksiin. Mielestäni maalivahdeillakin oli hyvä päivä.

Atlas-luotsi Johan Öller manasi vaikeaa ottelun alkua.

– Alussa päästettiin BK karkumatkalle, sitä me ei koskaan saatu kiinni ottelun aikana. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla tuntui, että vastassa kuuden pelaajan sijasta kahdeksan pelaajaa.

BK-46 oli hävinnyt edellisottelussaan SIF:lle, mutta ei tällä kertaa antanut Atlakselle mahdollisuuksia.

– Hieno taistelu meiltä. Neljäs tila runkosarjassa on ollut tavoitteena pitkään. Kaikilla oli asenne kohdallaan tänään, viime kierroksen ottelu oli täysin pois pyyhitty, kymmenen maalia ottelussa heittänyt Pamela Degerman iloitsi.

BK-46-Atlas 28-24 (16-11)

Maalintekijät

BK-46: Pamela Degerman 10, Jannica Kullberg 5, Nicolina Fredriksson 4, Elin Löf 3, Emilia Holmberg 3, Nicolina Nynäs 2, Linda Melanen 1

Atlas: Erica Gustafsson 10, Mariela Lönnqvist 7, Nea Heerman 3, Anu Pihlström 2, Emmi Högbacka 1, Matilda Cordeiro 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Pamela Degerman BK-46 3
Erica Gustafsson Atlas 2
Nicolina Fredriksson BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Linda Melanen 1 x 2 min, Nicolina Nynäs 1 x 2 min
Atlas: Anu Pihlström 2 x 2 min, Isa Jauhiainen 1 x 2 min, Nea Heerman 1 x 2 min

Erotuomarit: Halina Lehto – Annika Laaksonen

Yleisöä: 164

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!