Dicken sai revanssinsa BK-46:sta

Dicken ei antanut BK-46:n yllättää itseään toistamiseen ylemmän jatkosarjan ottelussa, vaan lauttasaarelaiset ottivat kotonaan selvän 36-19 (18-5)-voiton.

Ensimmäisessä ylemmän jatkosarjan kohtaamisessaan BK-46 aiheutti Dickenille sen kauden ensimmäisen tappion, mutta tällä kertaa Dicken ei jättänyt mitään sattuman varaan. Dicken otti heti kättelyssä ohjat käsiinsä ja vei ottelua. Erityisesti Karolina Nylund oli alkuhetkillä vireessä auttaen kotijoukkuetta karkumatkalle. Dicken jätti karjaalaiset viiteen maaliin ensimmäisellä puoliajalla ja latoi itse 18 osumaa.

Toinen puoliaika oli tasaisempi, mutta voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Dicken kontrolloi ottelua ja kuittasi lopulta selvän voiton.

Dickenin Thomas Hivert oli tyytyväinen peliasenteeseen.

– Asenteemme oli tänään aivan eri tasolla kuin Karjalla viimeksi. Onnistunut revanssi mm. sen ansiota ja lisäksi hyvä maalivahtipeli sekä onnistunut puolustus ja hyökkäys. Meillä oli tosiaan huonompi vaihe peleissä pari viikkoa sitten, mutta uskon että suunta on nyt kääntynyt. Haluamme edelleen voittaa jatkosarjan ja saada sitä kautta kotiedun playoff-peleihin.

BK-46:n päävalmentaja Thomas Holmerg myönsi, että joukkue jäi aseitta ottelussa.

– Sekä hyökkäys- että puolustuspelimme oli ihan hakoteillä tänään. Alun 10 minuutin jälkeen jäimme aivan kuin seisoville jaloille. Otteluhan oli ratkennut jo ensimmäisellä puoliajalla tänään. Dicken sulki puolustuksen luukut tänään hyvin.

Ottelun parhaana palkittu Karolina Nylund hehkutti Dickenin peliä.

– Hyvältä tuntuu, tällaista sen pitää ollakin. Erittäin luottavainen fiilis treenata kohti sitä vielä tärkeämpää matsia.

Dicken-BK-46 36-19 (18-5)

Maalintekijät
Dicken: Karolina Nylund 6, Anna Lindholm 6, Annika Näräkkä 5, Matilda Peitsaro 4, Malena Heikkinen 4, Martina Genberg 4, Jessika Gammals 3, Tove Salokivi 2, Pia-Stina Pitkäjärvi 1, Carolina Böckelman 1

BK-46: Nicolina Nynäs 4, Jannica Kullberg 3, Pamela Degerman 3, Linda Sjöblom 2, Elin Löf 2, Nicolina Fredriksson 2, Mathilda Sandblom 1, Alexandra Rönnberg 1, Linda Melanen 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Karolina Nylund Dicken 3
Sonja Koskinen Dicken 2
Martina Genberg Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: –
BK-46: Alexandra Rönnberg 1 x 2 min, Linda Melanen 2 x 2 min, Nicolina Nynäs 1 x 2 min

Erotuomarit: Annika Laaksonen – Katja Sjöström

Yleisöä: 99

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!