Dicken selvään voittoon finaalin uusinnassa

Dicken ja HIFK kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Hallitseva mestari näytti jälleen kyntensä ollen 29-16 (15-9).

Dicken oli alusta asti kuskin paikalla ja repi hiljalleen eroa. Dicken johti ensimmäistä puoliaikaa noin viiden maalin erolla ja joukkueen puolustus Sonja Koskisen johdolla sai pidettyä HIFK:n hyökkäykset kurissa.

HIFK ei saanut toisella puoliajalla kunnollista kiriä aikaiseksi ja Dicken pystyi pitämään vieraansa loitolla kasvattaen eroa. Lopulta Dicken pääsi tuulettamaan selvää voittoa.

Dickenin päävalmentaja Thomas Hivertin mielestä joukkue ansaitsi voiton.

– Olimme enemmän valmiita tähän otteluun kuin vastustaja. Joukkueemme peli pysyi stabiilina koko ottelun, olen siihen hyvin tyytyväinen.

Kysymykseen maalivahti Koskisen ratkaisevasta roolista Hivert vastasi toteamalla, että hyvällä maalivahdilla ja tiiviillä puolustuksella voitetaan otteluita.

– Puolustus auttaa myös maalivahtia onnistumaan.

Vastustajan pelistä Hivert totesi, että uusien pelaajien sisäänajo ja uuden valmentajan opit vievät aikansa. Hivert ei kuitenkaan vielä myöntänyt Dickeninkään olevan parhaimmillaan.

HIFK-päävalmentaja Rostislav Grinishinin mukaan HIFK oli parempi mitä numerot antavat osoittaa.

– Ottelun jälkeen täytyy tutkia otteluvideo joukkueen kanssa yhdessä ja oppia virheistä. Tulostaulu ei mielestäni kerro totuutta, mutta olen tietysti pettynyt.

Kysyttäessä viidestä uudesta Sparta-lähtöisestä pelaajasta Grinishin myönsi integraation vievän aikansa.

– Uskon joukkuepelaamisen parantuvan syksyn aikana.

Vahvasti Dickenin maalilla pelannut Koskinen riemuitsi voitosta.

– Tuntui tosi hauskalta, varsinkin kun pelattiin niin hyvin. Omaltakin osalta sain hyvän startin matsiin jo ensimmäisen puoliajan alussa muutamalla torjunnalla.

Kysyttäessä ketä HIFK:n heittäjää Koskinen pelkää eniten, oli vastaus selvä.

– En pelkää ketään!, Koskinen naurahti.

Dicken-HIFK 29-16 (15-9)
Maalintekijät
Dicken: Salokivi Tove 5, Lindholm Anna 4, Böckelman Carolina 4, Lillqvist Betina 3, Gammals Jessika 3, Pitkäjärvi Pia-Stina 2, Peitsaro Matilda 2, Näräkkä Annika 2, Nylund Karolina 2, Kankainen Kiira 2
HIFK: Hilli Johanna 5, Holopainen Ella 3, Cainberg Linda 3, Ax Kathlen 3, Nyholm Anniina 1, Jäntti Inka 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Koskinen Sonja Dicken 3
Hilli Johanna HIFK 2
Itkonen Kira Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Genberg Martina 1 x 2 min, Salokivi Tove 1 x 2 min
HIFK: Cainberg Linda 1 x 2 min

Erotuomarit: Nieminen Harri – Illman Krister

Yleisöä: 212

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!