GrIFK kukisti SIF:n niukasti

GrIFK ja SIF kävivät tiukan taistelun pisteistä. Ottelu kääntyi lopulta kotijoukkue GrIFK:lle 21-19 (9-9).

Ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen eikä suurta eroa tullut suuntaan tai toiseen. GrIFK piti ohjaksia käsissään ollen hienoisesti niskan päällä koko puoliajan, mutta sen johto ei venynyt missään vaiheessa kahta maalia suuremmaksi. Tauolle mentiinkin tasatilanteessa.

Toiselle puoliajalle GrIFK tuli vahvemmin ja iski neljä peräkkäistä maalia heti jakson alkuun. SIF kiri vielä Madeleine Lindholmin maaleilla vielä maalin päähän, mutta Michaela Bergholmin maalit nostivat GrIFK:n viiden maalin johtoon eikä SIF siitä enää toipunut. SIF sai vielä pienoisen loppukirin, mutta pisteet jäivät Kauniaisiin kahden maalin erolla. Näin GrIFK otti kauden toisen voittonsa.

GrIFK:n päävalmentaja Sam Kihlstedt oli iloinen ja myönsi sen tulleen vaikeimman kautta.

– Voitto tuli kotiin tänään taistelemalla. Ei ollut lainkaan helppo voitto. Hyökkäyspeli tökki ajoittain, mutta saatiin väännettyä voitto ja tärkeät kaksi pistettä kotiin, Kihlstedt iloitsi.

Ottelun parhaana palkittu Cara Feodoroff kiitteli joukkueen taistelua.

– Hyvin tsempattiin tänään loppuun asti. Alku oli vähän väsynyttä peliä meiltä, mutta saatiin väännettyä hyvä tsemppi ja tempo matsiin.

SIF-valmentaja Harry Wikström piti ratkaisuna GrIFK:n hyökkäyspelaamista ja muisti kehua hyvin maalissa torjunutta Roosa Penttistä.

– Grani oli askeleen edellä etenkin maali teossa, vaikkakin Roosa pelasi hyvin maalissa. Ansaitut tähdet hänelle.

GrIFK-SIF 21-19 (9-9)

Maalintekijät
GrIFK: Rehnberg Carolina 7, Bergholm Michaela 6, Toivola Johanna 2, Ohvo Matilda 2, Martin Ida 2, Laitinen Sandra 1, Bergman Helen 1
SIF: Lindholm Madeleine 5, Skoglund Sanni 4, Jensen Corinna 4, Pietiläinen Aino 3, Kirillova Valeriya 2, Lehtola Saara 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Feodoroff Cara GrIFK 3
Penttinen Roosa SIF 2
Rehnberg Carolina GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Ohvo Matilda 1 x 2 min
SIF: Jensen Corinna 1 x 2 min, Karlsson Pernilla 1 x 2 min, Kirillova Valeriya 1 x 2 min, Sjöstedt Matilda 1 x 2 min

Erotuomarit: Nieminen Harri – Ojapalo Pasi

Yleisöä: 127

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!