HIFK ei antanut BK-46:n yllättää

BK-46 yllätti viime kierroksella Dickenin, mutta HIFK ei antanut karjaalaisille mahdollisuuksia, vaan otti kotonaan 36-21 (21-11)-voiton.

BK-46 aloitti ottelun kuitenkin vahvasti ja johti ottelua alkuminuuttien ajan. Ensimmäisen kympin jälkeen HIFK sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja alkoi ottaa yliotetta pelistä. HIFK iski 6-6-tilanteessa kuusi peräkkäistä maalia ja karkasi vierailtaan. Taukoon mennessä ero oli kasvanut jo kymmeneen maalin.

Toisella puoliajalla BK-46 ei saanut kiriä aikaiseksi, vaan HIFK otti heti alkuun luulot pois heittämällä neljä ensimmäistä maalia ja ottelu oli sitä myöten taputeltu. Lopulta HIFK juhli selvää 36-21-voittoa.

HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen.

– Olimme valmistautuneet kovaan otteluun ja onnistuimme toteuttamaan pelisuunnitelman melko hyvin. BK-46 on hyvä joukkue ja olen tyytyväinen siihen miten pelasimme heitä vastaan tänään.

BK-46:n valmentaja Thomas Holmberg myönsi HIFK:n paremmuuden.

– HIFK oli tänään parempi jokaisella osa-alueella. Olen melko tyytyväinen puolustuspeliin varsinkin ensimmäisellä puoliskolla, mutta hyökkäyspäässä meillä oli ongelmia läpi ottelun.

Kathlen Ax oli erityisen mielissään HIFK:n avauspuoliajan esityksestä.

– Pelasimme hyvin ensimmäiset 30 minuuttia, mutta jatkossa meillä pitää olla fokus koko ottelussa. 21 päästettyä maalia on OK.

HIFK-BK-46 36-21 (21-11)

Maalintekijät
HIFK: Kathlen Ax 10, Ella Holopainen 7, Johanna Hilli 7, Anna Vinogradova 4, Linda Cainberg 4, Inka Jäntti 2, Anniina Nyholm 1, Ida Mitchell 1

BK-46: Emilia Holmberg 4, Pamela Degerman 4, Jannica Kullberg 3, Linda Sjöblom 2, Alexandra Rönnberg 2, Elin Löf 2, Nicolina Nynäs 1, Linda Melanen 1, Jannica Laukkanen 1, Erica Kullberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Kathlen Ax HIFK 3
Ella Holopainen HIFK 2
Johanna Terlinden BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Anna Vinogradova 2 x 2 min, Anniina Nyholm 1 x 2 min
BK-46: Alexandra Rönnberg 1 x 2 min, Jannica Kullberg 1 x 2 min, Linda Sjöblom 1 x 2 min, Pamela Degerman 3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia

Erotuomarit: Miro Korja – Teemu Kaulio

Yleisöä: 82

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!