HIFK kaatoi Atlaksen cupin välierässä

HIFK ratkaisi Suomen Cupin välierän Atlasta vastaan käytännössä jo avausjakson lopulla ja eteni vakuuttavasti finaaliin.

HIFK otti otteen haltuunsa heti alusta ja vaikka Atlas roikkui tuntumassa, alkoi kotijohto vähitellen kasvaa. Viidestä maalista HIFK repäisi vajaassa 12 minuutissa eron tauolle mentäessä jo 13 maaliin. Toisella jaksolla HIFK tyytyi lähinnä turvaamaan selkeää johtoasemaansa.

HIFK emännöi Suomen Cupin finaalia sunnuntaina 3.12. ja saa vastaansa hallitsevan cup-mestari Dickenin.

HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin oli omiensa otteisiin tyytyväinen. HIFK pystyi antamaan myös arvokkaita minuutteja nouseville kyvyilleen.

– Opimme edellisestä pelistä Atlasta vastaan. Olen tyytyväinen päivän peliin, kaikki osa-alueet toimivat paremmin pelissämme. Myös nuoret pelaajat ottivat hyvin vastuuta, Grinishin totesi.

– Odotamme finaalia Dickeniä vastaan, siitä tulee kiinnostava peli.

Atlas-valmentaja Johan Öller näki jalan painaneen liikaa, jotta HIFK olisi pystytty haastamaan tosissaan.

– Pelaajat olivat väsyneitä tänään, on ollut raskas viikko. Valitettavasti emme pystyneet antamaan heille vastustusta tarpeeksi. Tänään ei riittänyt, Öller myönsi

 

Suomen cup, välierä:
HIFK – Atlas 38-22 (24-11)

Maalintekijät
HIFK: Inka Jäntti 11, Johanna Hilli 10, Ella Holopainen 5, Anniina Nyholm 4, Emma Wickström 3, Kathlen Ax 3, Marinka Miikkulainen 1, Anni Kaikko 1
Atlas: Adriana Jakimova 7, Erica Gustafsson 6, Anna Jauhiainen 5, Emmi Högbacka 2, Matilda Cordeiro 2

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Ida Mitchell 1 x 2 min, Johanna Hilli 1 x 2 min, Kathlen Ax 1 x 2 min
Atlas: Adriana Jakimova 1 x 2 min, Isa Jauhiainen 2 x 2 min

Erotuomarit: Sami Kinnari – Johan Skogberg

Yleisöä: 49

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!