Dickenin vahva toinen puoliaika nosti sen voittoon

Dicken otti toisen välierävoittonsa kukistettuaan BK-46:n vieraskentällä 27-21 (12-14).

Kotijoukkue BK-46 aloitti ottelun vahvemmin ja piti tahtipuikkoa hallussaan aina ensimmäisen jakson puoliväliin saakka, kunnes Dicken sai kurottua kiinni kotijoukkueen parhaimmillaan kolmen maalin suuruiseksi venähtäneen eron. Dicken käväisi maalin johdossa, mutta BK-46:n vahvan lopun ansiosta se pääsi tauolle kahden maalin johdossa.

Toisen puoliajan ensimmäinen kymppi kulki vielä kotijoukkueen tahtiin, mutta sen jälkeen Dicken iski. Kahdeksan peräkkäistä maalia nostivat helsinkiläiset viiden maalin johtoon eikä BK-46 siitä enää toipunut. Dicken pystyi pitämään kotijoukkueen maaleitta peräti kymmenen minuutin ajan. Dicken ei enää johtoasemaansa luovuttanut ja otti näin toisen välierävoittonsa.

BK-46:n päävalmentaja Thomas Holmberg oli tyytyväinen ensimmäisen puoliajan esitykseen ja luottaa joukkueensa pystyvän siirtämään ratkaisua seuraavassa ottelussa.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä eriomaista käsipalloa. Toisen puoliajan kymmenen minuutin nukahdus ratkaisi pelin Dickenille. Tiistaina lähdetään 0 – 0:sta liikkeelle. Jos minä saan päättää, niin pelataan perjantaina Karjaalla.

Dickenin päävalmentaja Thomas Hivert oli iloinen toisen puoliajan pelaamiseen.

– Meillä oli vaikea ottelun alku, tuntui jopa siltä ettemme ole vielä ns playoff-modessa. Toisella jaksolla päästiin sitten hyvin liikkeelle. Uskon, että tämä hyvä trendi jatkuu myös tiistaina.

Ottelun parhaana valittu Betina Lillqvist myönsi, ettei voitto tullut helpolla.

– Vaikea ottelun alku, ruvettiin pelaamaan vasta 30 minuutin kohdalla. Nyt fokus tiistain otteluun.

BK-46-Dicken 21-27 (14-12)

Maalintekijät
BK-46: Pamela Degerman 6, Alexandra Rönnberg 5, Elin Löf 3, Jannica Kullberg 3, Emilia Holmberg 3, Nicolina Fredriksson 1

Dicken: Anna Lindahl 6, Matilda Peitsaro 3, Karolina Nylund 3, Anna Lindholm 3, Betina Lillqvist 3, Tove Salokivi 2, Pia-Stina Pitkäjärvi 2, Annika Näräkkä 2, Carolina Böckelman 2, Jessika Gammals 1

 

LähiTapiola-tähtipelaajat
Betina Lillqvist Dicken 3
Pamela Degerman BK-46 2
Anna Lindahl Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Alexandra Rönnberg 1 x 2 min, Emilia Holmberg 1 x 2 min, Linda Sjöblom 1 x 2 min
Dicken: Betina Lillqvist 1 x 2 min, Matilda Peitsaro 1 x 2 min, Pia-Stina Pitkäjärvi 1 x 2 min, Tove Salokivi 1 x 2 min

Erotuomarit: Harri Nieminen – Pasi Ojapalo

Yleisöä: 284

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!