Lauantaina kaksi ottelua

SM-sarjan toinen kierros pyörähti käyntiin keskiviikkona GrIFK:n ja HIFK:n toimesta ja lauantaina neljä muuta joukkuetta aloittavat toisen kierroksen.

Sarjakakkonen Dicken saa vielä pisteittä olevan KyIF:n vastaansa. SM-sarjaa viime vuodet dominoinut Dicken on nuorentunut huomattavasti täksi kaudeksi, mutta joukkue on osoittanut kuitenkin olevansa kova pala purtavaksi. Lauttasaarelaisten ainoa pistemenetys on tällä kaudella tappio HIFK:lle. Nuori joukkue on ottanut kauden aikana kehitysaskeleita eteenpäin ja hallitsevalta mestarilta voidaan odottaa entistä vahvempia esityksiä kauden edetessä. Sama pätee tietyllä tapaa myös KyIF:n joukkueeseen. Vaikka se on hävinnyt kaikki viisi ensimmäistä otteluaan, niin joukkue on kärsinyt tällä kaudella loukkaantumisista ja vasta viime ottelussa sillä oli käytettävissään täysi kokoonpano. Dicken vei joukkueiden avauskohtaamisen selvästi 32-13, mutta tällä kertaa on lupa odottaa tiukempaa kohtaamista.

Lauantain toisessa ottelussa vuorossa on aina mielenkiintoinen paikallisottelussa BK-46:n ja SIF:n välillä. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kahdesti, kun ennen SM-sarjan alkua BK-46 voitti Suomen Cupin ottelussa, mutta SIF nappasi revanssin heti SM-sarjan avauksessa. SIF nappasi ensimmäiseltä kierrokselta viisi pistettä häviten kärkijoukkueille HIFK:lle ja Dickenille, mutta napaten vähintään pisteen muilta joukkueilta. BK-46:n ainoa voitto tältä kaudelta on KyIF:stä napatut pisteet. Karjaalaiset ovat kuitenkin kokeneet kauden aikana niukkoja tappioita ja esitykset ovat ehkä olleet tuloksia parempia. Luvassa onkin mielenkiintoinen paikallisottelu.

SM-sarjan tulevat ottelut:
La 10.11. kello 14.15 Dicken-KyIF (HBL)
La 10.11. kello 16.00 BK-46-SIF

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!