Kohti kautta: SIF

SIF nousi viime keväänä lopulta viidenneksi, vaikka runkosarja oli melkoista tuskien taivalta.

Nyt siuntiolaisilla on uusi päävalmentaja Taavi Tibar. Joukkueesta on viime kaudesta yhdeksän pelaajaa lähtenyt ja oikeastaan vain yksi on tullut. Näin uutta on valmennuksen lisäksi runsaasti myös pelaajapuolella aiempaan verrattuna. Tibar on kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen.

– Hommat ovat lähteneet käytiin tosi hyvin. Ollaan treenattu jo kesän lopusta asti fysiovalmentajan kanssa. Olemme tehneet ennaltaehkäisevää työtä . On tärkeää, että nyt kun meillä on nuorempi joukkue, että tytöt pärjäävät ilman loukkaantumisia myös tästä eteenpäin, Tibar korostaa.

– On niin paljon lähteneitä pelaajia, että pyritään pitämään huolta niistä pelaajista, joita meillä on. Toivottavasti he selviävät kunnossa koko kauden.

Nuorten pelaajien lisäksi SIF:lla on muutama kokenut peluri ja pari ulkomaalaista. Tibar uskoo, että kokonaisuus saadaan toimimaan näillä eväillä, vaikka töitä sen eteen vielä onkin.

– Valmentajan yksi isoimpia haasteita on ottaa yksilöt ja tehdä niistä joukkue. Olemme tehneet paljon myös työtä joukkueen hengen luomisen kanssa.

– Valitettavasti meidän ulkomaalaiset vahvistukset liittyvät mukaan vasta elokuun loppupuolella. Siinä on vielä kova työ edessä, mutta systeemi on tällä kaudella sellainen, että vielä on aikaa. Joukkueen ei pidäkään olla vielä valmiina, Tibar sanoo.

SIF
Kaudella 2017-18:
Runkosarjan 7., alemman jatkosarjan 1., hävisi puolivälierissä BK-46:lle 0-2.

Uudet pelaajat:
+ Maria Barck

Lähteneet pelaajat:
– Pernilla Karlsson
– Svetlana Burda
– Matilda Luuppala
– Rebecca Adolfsson (BK-46)
– Corinna Jensen (GrIFK)
– Nea Wunsch
– Aino Pietiläinen (KyIF)
– Fanny Axberg )KyIF)
– Sanni Skoglund