BK-46 varmaan voittoon KyIF:stä

BK-46 käytännössä varmisti paikkansa välierissä, kun se haki selvän 30-20 (15-11)-voiton KyIF:stä.

Kuten monesti aiemminkin tällä kaudella, KyIF pystyi pistämään hanttiin vielä ensimmäisen puoliajan, mutta bensa loppui toisella.

BK-46 aloitti ottelun vahvasti siirtymällä heti kolmen maalin johtoon, mutta KyIF pääsi taas maalin päähän, mutta rinnalle saakka kotijoukkueen puristus ei riittänyt. Jakson puolivälissä BK-46:lle osui vahva, jonka aikana se sai kasvatettua eron jo kuuteen. KyIF pääsi parantelemaan asemiaan kuroen eron neljään tauolle lähtiessä.

BK-46 ratkaisi ottelun toisen jakson ensimmäisellä puoliskolla, kun se vei ensimmäiset 16 minuuttia Sirja Lassinharju-Heinosen johdolla 9-3 eikä sen jälkeen voittajasta ollut enää epäselvyyttä.

Voitolla BK-46 kasvatti eron GrIFK:hon kuuteen pisteeseen, kun kolme peliä on jäljellä. BK-46:n pitäisi hävitä loput ottelunsa ja GrIFK:n olisi voitettava joukkueiden keskinäinen ottelu vähintään kuudella maalilla ja myös kaksi muuta peliä.

KyIF:n päävalmentaja Tomas Mecklin löysi pelistä hieman petrattavaa.

– Kun pelattiin yhteispeliä, kaikki meni ok. Hyökkäyksessä välillä peli hajosi. Puolustuksessa kovaa tsemppiä ja Suvilla jälleen hieno onnistuminen.

Mathias Linden oli iloinen joukkueen noustua vahvasti keskiviikon tappion jälkeen.

– Saatiin korjattua keskiviikon huono peli mentaalipuolella. Tänään sekä hyökkäys että puolustus oikein hyvällä tasolla.

Ottelun parhaana palkitun KyIF:n Adriana Jakimovan mukaan viimeinen puristus puuttui.

– Onnistuimme pelaamaan kunnolla vain 80% peliajasta ja siksi hävittiin peli. Kuitenkin on kiva tehdä maaleja hyvistä paikoista.

KyIF-BK-46 20-30 (11-15)

Maalintekijät
KyIF: Adriana Jakimova 8, Jessi Laasio 4, Johanna Degerth 3, Liisa Holopainen 2, Fanny Axberg 2, Nea Nousiainen 1
BK-46: Sirja Lassinharju-Heinonen 9, Erica Gustafsson 7, Nicolina Fredriksson 7, Mathilda Sandblom 2, Emilia Holmberg 2, Elin Löf 1, Jannica Laukkanen 1, Nea Heerman 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Adriana Jakimova KyIF 3
Sirja Lassinharju-Heinonen BK-46 2
Johanna Terlinden BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
KyIF: Adriana Jakimova 1 x 2 min, Emmi Paajanen 1 x 2 min, Felicia Grönholm 2 x 2 min, Johanna Degerth 1 x 2 min
BK-46: Erica Gustafsson 1 x 2 min, Ingrid Lindbom   1 x 2 min, Jannica Kullberg 1 x 2 min, Nicolina Fredriksson 1 x 2 min

Erotuomarit: Max Nurmi – Teemu Kaulio

Yleisöä: 98

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!