HIFK lähti tauolle puhtaan pelin saattelemana

HIFK ei antanut SIF:n yllättää itseään SM-sarjan vuoden viimeisessä ottelussa, vaan otti kotikentällään 25-18 (14-7).

HIFK:n puolustus oli ensimmäisellä puoliajalla täyttä rautaa ja onnistui pitämään vierailijat seitsemässä maalissa. Samaan aikaan HIFK takoi toisessa päässä 14 maalia ja pääsi turvallisessa johdossa toiselle puoliajalle.

Toinen puoliaika oli tasaisempi eikä HIFK päässyt lisäämään eroa. SIF kävi parhaimmiillaan jo kahden maalin päässä kurkkaamassa, mutta puristus ei riittänyt loppuun saakka, kun HIFK vei viimeisen viisi minuuttia 5-0. Näin HIFK pääsi lähtemään talvitauolle puhtaan pelin johdattamana.

HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin ei ollut täysin tyytyväinen esitykseen voitosta huolimatta.

– Saimme voiton mikä oli tärkeätä, mutta pelimme laatu ei vastannut odotustamme. Teimme aivan liikaa teknisiä virheitä, joten seuraavaan peliin jäi paljon parannettavaa

SIF-luotsi Taavi Tibar harmitteli ensimmäisen puoliajan peliä.

– Ensimmäisen puoliajan huolimattomuudet maksoivat meille paljon. Aloitimme toisen jakson hyvin, mutta virheitä silti liikaa, jotta olisimme pystyneet voittamaan vastustajan.

HIFK:n Sara Jäntti antoi tunnustusta myös vastustajajoukkueelle.

– Siuntio taisteli hyvin ja teki pelistä meille vaikean. Heti kun keskittymisemme herpaantui, niin vastustaja iski iholle. Oli kuitenkin tärkeätä voittaa tällainen vaikea peli, joka oli samalla syyskauden viimeinen taistelu.

HIFK-SIF 25-18 (14-7)

Maalintekijät
HIFK: Sara Jäntti 7, Ida Väyrynen 6, Kathlen Ax 5, Ella Holopainen 4, Anna Vinogradova 1, Annamari Jääskeläinen 1, Petra Gostowski 1

SIF: Valeriya Kirillova 7, Madeleine Lindholm 5, Sara Falck 2, Matilda Sjöstedt 1, Anna Nylund 1, Saara Lehtola 1, Maria Barck 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Sara Jäntti HIFK 3
Kathlen Ax HIFK 2
Madeleine Lindholm SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Ida Väyrynen 2 x 2 min
SIF: Matilda Sjöstedt 2 x 2 min, Saara Lehtola 1 x 2 min, Valeriya Kirillova 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan Helander – Christian Westerlund

Yleisöä: 102

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!