SM-sarjan toinen neljännes pakettiin lauantaina

SM-sarjassa pelataan lauantaina vuoden viimeiset ottelut ja samalla SM-sarja saavuttaa puolivälin tämän kauden osalta.

Lauantain otteluissa Atlas saa kotikentälleen HIFK:n ja Dicken kohtaa GrIFK:n.

Myyrmäessä kohtaavat sarjan ääripäät, kun voitoitta vielä oleva sarjajumbo Atlas kohtaa sarjakärki HIFK:n. Ennakkoasetelmat otteluun ovat selkeät, sillä HIFK:n meno on ollut viime aikoina erittäin vahvaa. Joukkueiden ensimmäisessä pelissä HIFK otti selvän 40-19-voiton. Atlaksen nuorelle joukkueelle jokainen peli on tärkeä oppimisen kannalta ja joukkue onkin parantanut otteitaan kauden edetessä, mutta avausvoitto on vielä saavuttamatta.

Lauantain toisessa kohtaamisessa jaettua kärkipaikkaa hallussaan pitävä Dicken saa kotikentälleen GrIFK:n. Kauden ensimmäisessä pelissä Kauniaisissa GrIFK piti Dickeniä pinteessä, mutta Dicken pystyi lopulta kuittaamaan voiton neljällä maalilla. GrIFK taistelee tiukasti paikasta neljän parhaan joukossa ja oman mausteensa taisteluun toi KyIF:n voitto SIF:stä keskiviikkona.

Ottelu on GrIFK:lle samalla kenraaliharjoitus tulevaa Suomen Cupin finaalia ajatellen. GrIFK kohtaa 21.12. pelattavassa finaalissa Dickenin tai HIFK:n, joiden välieräpelataan keskiviikkona 18.12.

SM-sarjan 10. kierros:
Ke 11.12. SIF-KyIF 24-28 (12-16)
La 14.12. kello 15.00 Atlas-HIFK
La 14.12. kello 16.15 Dicken-GrIFK

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!