GrIFK nousi voittoon SIF:sta

GrIFK otti vahvan toisen jaksonsa ansiosta arvokkaat pisteet lauantaina SIF:lta.

Ennakkoasetelmat otteluun olivat erittäin tasaiset ja tätä heijasteli myös ottelun kulku. Avausjakso eteni erittäin tasaisena kummakin johtaessa niukasti miltei vuorotahtia. Aivan tauon alla SIF sai kuitenkin nykäistyä parin maalin eron.

Tilanne tasoittui kuitenkin jälleen tauon jälkeen ja ennen toisen jakson puoliväliä Grani oli puolestaan kääntänyt numerot edukseen. Grani ei enää johtoasemastaan luopunut, vaan nappasi arvokkaat pisteet.

GrIFK:n päävalmentaja Gustaf Ahlroos kiitteli joukkueensa esitystä tauon jälkeen.

– Meillä oli tosi hyvä puolustus toisessa erässä ja saimme pois heidän maalintekijät. Sen kautta saimme myös nopeita ja helppoja maaleja. Siuntio pelasi oikein hyvin, mutta olimme kuitenkin hitusen parempia tänään. Olen tosi tyytyväinen kahteen pisteeseen, Ahlroos iloitsi.

SIF-luotsi Petter Forsströmin mietteet olivat miltei peilikuva.

– Meillä oli hyvä ensimmäinen erä mutta toisessa erässä pelasimme liikaa sivuttain. Meillä puuttui 9m heitot toisesta erästä ja GrIFK puolusti hyvin, joka aiheutti ongelmia meille, Forsström mietti.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vei Granin Carolina Rehnberg.

: Meillä oli hidas alku, mutta kun aloimme juosta, saimme helppoja maaleja. Jouduimme taistelemaan jokaisesta pallosta koko matsin läpi. Hyvä joukkuepanos!

GrIFK – SIF 25-21 (10-12)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Carolina Rehnberg 8 (1), Mathilda Sandblom 3, Matilda Ohvo 3, Sandra Laitinen 3, Emma Wickström
2, Alexandra Karsten 2, Linnea Harms 2, Greta Wirén 1, Corinna Jensen 1
SIF: Erica Gustafsson 6, Nea Puijola 3, Saara Lehtola 3 (2), Nicolina Fredriksson 3, Sirja Lassinharju-Heinonen
2 (1), Sara Falck 2, Moa Wasström 1, Matilda Sjöstedt 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Carolina Rehnberg GrIFK 3
Carolina Böckelman GrIFK 2
Erica Gustafsson SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Corinna Jensen 1 x 2 min, Emma Wickström 1 x 2 min, Linnea Harms 1 x 2 min, Matilda Ohvo 1 x 2 min
SIF: Erica Gustafsson 1 x 2 min, Sirja Lassinharju-Heinonen 1 x 2 min

Erotuomarit: Jyri Björkman – Mikael Voionmaa

Yleisöä: 276

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!